Kisakausi korkattu seuraesteillä.

Eilen ei ollut ollenkaan huono päivä. Siitäkään huolimatta, että itse pääsin aamukuudelta töistä ja ehdin nukkumaan noin puolitoista tuntia ennen kuin oli lähdettävä tallille. Uni on ihan yliarvostettua.

Kisojen lisäksi päivässä oli toinenkin jännitysmomentti, meidän uusi heppa-auto pääsi koeajolle ensimmäistä kertaa. Meillä kaikki hevosautot on rakennettu itse ja ovat olleet äärimmäisen toimivia kapistuksia, eikä tässäkään alun epäilyksistä huolimatta ollut mitään vikaa.

W tyytyväisenä kyydissä omassa VIP-autossaan!

Werme meni autoon kovin kiltisti eikä matkustamisessakaan ollut mitään moittimista. Kilpailupaikallakin W käyttäytyi mallikkaasti. On niin mukava matkustaa hevosen kanssa, kun ei tarvitse hevosen käyttäytymistä etukäteen jännittää.

Starttasimme luokissa 60cm ja 70cm, vähän kokeilumielessä testasimme, jaksaako W jo hypätä kaksi luokkaa. Radat oli seurakisoille tyypillisesti tosi kivat ja simppelit, eikä radalla ollut mitään erikoisesteitä yhtä lankkua lukuunottamatta. Pahitteeksi en kyllä olisi pistänyt, vaikka radalla olisi ollut edes laine tai vesimatto. Turha kai sitä edes on mainita, mutta totutusti tälläkään kertaa W ei kyttäillyt tai ihmetellyt mitään, se keskittyi työntekoon. Esteet muuten näytti ihan naurettavan pieniltä, kun käytössä oli pitkät puomit!

Ensimmäisessä luokassa Werme oli hieman veltohko, mutta eteni ihan hyvin. Muutenkin rata oli suhteellisen sujuva, rytmi säilyi yllättävän hyvin. Yksi väli tosin edettiin väärällä laukalla, mutta sattuuhan noita. Puhtaalla perusradalla päästiin toiseen vaiheeseen, joka sekin edettiin rauhallisesti tehden isot ja helpot tiet. Myös toisesta vaiheesta selvittiin virheittä, ja aika riitti toiseen sijaan.

Toiseen luokkaan W selkeästi vähän väsähti, ja veltostui entisestään. Paikkoja oli vaikea katsoa, kun velttoa laukkaa on vaikea lyhentää tai ratsastaa eteen. Perusradalla tuli yksi tiputus, muuten tamma suoritti kiltisti (mutta veltosti) radan loppuun. Luokassa starttasi vain yhdeksän ratsukkoa, joista sijoituimme tällä tuloksella kuudensiksi. Viimevuoden kisoissa tämä veltostuminen tapahtui jo siinä ensimmäisessä luokassa, joten on tamman kunto siitä jo kasvanut. Vielä on kuitenkin fiksumpaa startata vain yhdessä luokassa, ettei W väsähdä liikaa.

Kiitos Emilia Massiselle ihanista kuvista!

Koska onnistun aina tahrimaan valkoiset kisahousut, en vaivautunut pukemaan niitä tällä kertaa. Sen sijaan jalkaan pääsivat uudenkarheat tummat pöksyt. Malliltaan samat kuin punaiset vastaavat, eli Covallieron Bali-housut kyseessä, tummanharmaassa värissä oranssein koristein. Vaikka vannoutunut kokopaikkaisten ratsastushousujen käyttäjä olenkin, voin suositella näitä grip-polvipaikkaisia housuja kaikille. Niin ihanat!

Kun nyt kerta kisaamisen makuun päästiin, ilmoitin meidät jo seuraaviin estekarkeloihin hurjaan 60-70cm luokkaan. Voi kuinka odotankaan sitä, että päästäisiin hyppäämään jo esteen kokoisia esteitä! On kuitenkin maltettava edetä riittävän rauhassa, ettei satu mitään turhia haavereita. Ehkä me syksyyn mennessä jo ollaan päästy tykittämään hieman isompaakin rataa!

On se niin kivaa silloin kun on helppoa.

Ei voi muuta sanoa, kun että viikot ovat humisseet ohi paniikinsekaisin tunnelmin koulutehtävien kanssa. Nyt kuitenkin alkaa loppusuora opiskelujen suhteen häämöttää, ja kiireaikataulu lienee helpottamassa ainakin hetkeksi.

Wermeroosalle kuitenkin kuuluu hyvää, vaikkei meistä mitään ole täällä blogin puolella kuulunutkaan. Kaisa on säännöllisesti käynyt tamman selässä läpiratsastamassa, ja me äidin kanssa ollaan liikuteltu vaihtelevasti mennen maastossa, sileällä tai hypätty pikkuesteitä.

Kai se on jo uskottava, ettei se takatalvikaan enää taida yllättää, Wermeroosakin sai kesäpopot alle, kyllä nyt taas kelpaa. Wermellä on oma hovikengittäjä, sillä isälläni on kengittäjän ammattitutkinto. Seuraavassa kengityksessä saadaan Wepalle kuulemma estekengät, voi meidän hurjaa esteheppaa.

Kisakauden lähestyessä lähialueen seurat ovat taas alkaneet järjestää seurakisoja aktiivisemmin, ja päästäänkin Wermen kanssa huomenissa aloittamaan meidän kisakausi seuraesteillä. Ilmottauduttiin luokkiin 60cm ja 70cm, muttei olla vielä täysin varmoja, mennäänkö kummatkin luokat. Mennään fiiliksen ja hevosen jaksamisen mukaan, ennen ei olla vielä menty kuin yksi luokka/kisat, sillä nelivuotiaalla sai startata vain yhdessä luokassa. Onhan W:n kunto kasvanut talven aikana kohisten, saa nyt nähdä, miten huomenna jaksetaan.

Hyppäämisestä muuten sen verran, että kai me W:n kanssa ollaan siinäkin touhussa saatettu kehittyä. Talvella valitin sitä, että radalla rytmi katoaa helposti, ja kadonneen rytmin kanssa on vaikea tehdä siisti rata. Nyt kun ollaan sillointällöin menty kotona pientä rataa, on rytmi säilynyt suhteellisen hyvin. Kun rytmi säilyy, tulee lähestymisistäkin hyviä ja ponnistuspaikoista järkeviä. Fiilis epätoivoisesta räveltämisestä radalla on ollut viimeaikoina poissa. Toki niitä virheitä sattuu, mutta onnistumiset ovat olleet sitäkin antoisampia.

Viikko sitten sunnuntaina hypättiin radantynkää!

Kaisa läpiratsasti W:n perjantaina, joten tänään oli tarkoituksena mennä kevyesti ja sen verran, että mahdolliset eilen tulleet jumit aukeaisivat ja tamma olisi huomenna notkea. Wermen kanssa on oikeastaan läpi talven ollut ratsastaessa selviä puolieroja esimerkiksi taipuvuudessa ja laukan koottavuudessa, nyt puolierot ovat alkaneet tasoittua, ja ainakin itse selässä ollessani voin rehellisesti sanoa tämänhetkisten puolierojen johtuvan omasta ratsastuksestani. Syksyllä kehitin vasemmasta laukasta itselleni jonkinlaisen mörön. Vasen laukka ei tuntunut arkiselta, tavalliselta asialta, vaan aina ennen laukkaa alkoi kamala järjestely ja säätäminen. Siitäkin ollaan päästy yli. Ei voinut muuta kuin hymyillä, kun keskiviikkona ratsastaessani tein käyntinostoja, ja laukat nousivat heti ensimmäisestä käskystä, myös vasempaan kierrokseen.

Kuluneiden viikkojen aikana ollaan pohdittu myös kuolainasiaa. Tai lähinnä sitä, kuinka kireälle poskihihnat kannattaa laittaa. Osa ihmisistä sanoo, että kuolain on sopiva, kun suupieleen tulee kaksi ryppyä. Osan mielestä taas poskihihnojen tulee olla napakat, mielipiteitä on monia. Ja mielestäni tässä asiassa pitäisi mennä hevosen mukaan. Tyytyväinen ja hyvin liikkuva hevonen on lienee merkki siitä, ettei kuolain ahdista tai tunnu pahalta. 

Tätä asiaa me tutkittiin. W on tyytyväinen, kun kuolain jää suhteellisen alas suuhun, ja poskihihnat ovat suhteellisen lörpöt. Heti, jos poskihihnat kiristää "normaaliksi", muuttuu hevonen jännittyneeksi ja epätasaiseksi. Sama oli Wermeroosan emällä, Wilmalla. Monet valmentajat halusivat kiristää poskihihnat tiukemmalle, ja tuloksena oli jälleen jännittynyt ja epätasainen hevonen. Liittynee suun rakenteeseen ja hampaiden sijoittumiseen suussa, eihän meillä ihmisilläkään suut ole rakenteeltaan samanlaisia ja hampaat sijoitu samalla tavalla. Pääasia kuitenkin, että hevonen on tyytyväinen.

Tähän minun on kiinnitettävä enemmän huomiota, ryhtiin! Hartiat lysyssä selkä pyöreänä, likinäköinen saattaisi luulla hevosen selässä olevan vaaleanpunainen perunasäkki ratsastajan sijaan..

Wepan mielenvirkistykseksi laitettiin leveyshalkaisijalle puomi. Niin, W innostuu siitä yhdestä ainoastakin puomista. Meillä ei tänään ollut mitään erityistä harjoitusta, kunhan kevenneltiin ja laukkailtiin kumpaankin suuntaan. Tehtiin W:n kanssa myös muutamat laukanvaihdot puomin avulla.

Koska tämäpäiväisen liikutuksen tarkoituksena oli palauttelu eilisestä ratsutuksesta, mentiin tänään vain kevyesti, ehkä puolisen tuntia. Lopuksi käytiin vielä läheisessä rannassa kahlailemassa ja viilentelemässä tamman jalkoja.

Tänään hevosen selässä hymyilytti kovasti. Aikamoinen onnenpotku, että meille syntyi juuri sellainen hevonen, jota haettiinkin. Vaikkakin onhan se niin, että oma hevonen miellyttää silmää eniten, oli se sitten millainen tahansa. Harrastaminen on ihan mahtavaa, kun on itselleen oikeanlainen hevonen.

Nyt tämä tyttö suuntaa untenmaille, ja valmistautuu tulevaan yövuoroon. Huomenna palaillaan asiaan kisatunnelmissa!

Kootut selitykset.

Tosiaan, hiljaista on täällä blogin puolella ollut. Syy siihen on se, että yritän epätoivoisesti haalia riittävästi opintoviikkoja kasaan, jotta valmistun tänä keväänä koulusta. Mikä sen helpompi tapa hankkia opintoviikkoja, kuin matkustaa yli 800 kilometrin päähän viikoksi alppihiihdonohjauskurssille. Tosiaan, reilu viikko vierähti Ylläksellä, W:n kuulumisia tulee, kunhan pääsee taas normaaliin arkirytmiin.

Terveisiä vaan juuri äsken kahdentoistatunnin tuskaiselta bussimatkalta selvinneeltä.