torstai 30. lokakuuta 2014

5-vuotiaiden suomenhevosten laatuarvostelu 2014

Vihdoin päästään aiheeseen, joka ilmeisesti kiinnostaa useita. Suomenratsujen kuninkaallisethan oli jo elokuussa, mutta lienee parempi kirjoittaa myöhässä kuin ei ollenkaan, vai mitä.

Anyway, lähdettiin Ypäjälle aika avoimin mielin, ei oikein osattu arvioida millaiset mahdollisuudet meillä olisi sijoittua, mutta salaa toivottiin pääsevämme edes kymmenen parhaan joukkoon. Mikä tietysti tuntui etukäteen aika kaukaiselta haaveelta, kun olin itse pilottina esteosuudella. Kaisa sen sijaan meni askellajikokeen, joten siitä minun ei tarvinnut murehtia. Koska matka täältä peräkyliltä Ypäjälle kestää viitisen tuntia, katsoimme parhaaksi saapua paikalle jo perjantaina, edellisenä iltana. Itse matka ja ensimmäinen ilta sujuivat hyvin, sen sijaan lauantai-aamu meni jännittäessä ja panikoidessa. Olisihan se nyt kurjaa, jos mokaisin esteillä tuomalla W:n superhuonoihin paikkoihin ja tekisin muuten vaan idiootteja ratkaisuja.



Kävin kävelyttämässä Wermeroosan aamulla maastakäsin, ja tämän jälkeen jäi vielä luppoaikaa ennen omaa suoritusta, joten käytiin katsomassa muiden suorituksia estekokeessa. Omat kuvitelmani näistä kyseisistä 5-vuotiaiden sembaloista olivat, että kaikilla hevosilla on ammattiratsastajat ja hevoset laukkaavat kuin kellot tehden vain täydellisiä suorituksia. Sain huokaista helpotuksesta huomatessani, että omat kuvitelmani kaikkien muiden täydellisyydestä eivät ehkä olleet ihan realistisia, kyllä muillekin sattui virheitä. Pudotuksia, ei-niin-onnistuneita lähestymisiä, laukan korjaamista ravin kautta; Ihan arkisia pieniä virheitä joita joskus sattuu jokaiselle.

Aamupäivä ennen ratsaille nousua tuntui ikuisuudelta. Kun neitihevonen oli puunattu ja kiillotettu viimeisen päälle, lähdettiin vihdoin kohti kisa-aluetta! W kävi ihan ylikierroksilla, piti meteliä kuin mikäkin orhi ja käyntiaskeleet oli aika harvassa. Verryttelykentällä Werme kuumuikin aika paljon, ja voin muuten sanoa, että ainakin takajalat oli hyvin alla, jos ei muuta! Pian päästiin kisa-kentälle rajatulle pienelle verryttelyalueelle, jossa tehtiin verkkahypyt. Ensimmäisten hyppyjen jälkeen meinasi epätoivo iskeä, tuntui kuin en osaisi ollenkaan auttaa W:tä järkeviin ponnistuspaikkoihin, hypyt oli epämääräisiä ja aina tultiin joko väärässä tai ristilaukassa esteeltä alas. Jes. Positiivisin mielin siis meidän suoritukseen.

© Laura Norja


© Laura Norja


© Laura Norja


En sitten tiedä mitä tapahtui, kun oli vihdoin meidän vuoro. Saatiin hypätä radan ensimmäinen este kerran ennen varsinaista suoritusta, ja ihan kuin allani olisi ollut eri hevonen kuin hetki sitten verryttelyssä; W imi hyvin esteelle, ponnistuspaikka oli hyvä, tultiin ihan oikeassa laukassakin esteeltä alas, siis kaikin puolin helpon tuntuinen aloitus. Samaa voin sanoa myös ensimmäisestä radasta. Kahteen otteeseen W vaihtoi radan aikana myös laukan (jota Werme ei siis varsinaisesti vielä edes osaa). Ensimmäinen rata tuntui helpolta, ja siitä jäi hyvä maku suuhun. Jännitin etukäteen radan lopussa ollutta kahden askelen sarjaa, sillä kotona treenatessa se tuntui välillä suhteellisen vaikealta. Nyt kuitenkaan sarjassakaan ei ollut mitään ongelmaa. Lähdettiin siis positiivisin mielin myös korotetulle radalle.

© Laura Norja


© Laura Norja


Korotettuna rataa ei tarvinnut hypätä alusta asti, vaan aloitettiin kolmannelta esteeltä ja mentiin vain radan loppuosa. Nytkin rata alkoi kivasti, mutta toisen esteen jälkeen seuraavassa kaarteessa päästin Wermeroosan vähän turhan pitkäksi. Tämä johti siihen, etten löytänyt ponnistuspaikkaa kuten olisin halunnut, ja ihan pohjaanhan me sitten päädyttiin, joka johti pudotukseen. Tämän jälkeen kuitenkin skarpattiin taas sarjalle, josta selvittiin hienosti. Nyt enää odoteltiin pisteitä, oma osuuteni näissä karkeloissa oli nyt tehty. Jo ennen pisteitä hymy oli korvissa, sillä tunsin ylittäneeni itseni. Yksi harmillinen pudotus, muuten kaksi hyvää rataa ja superinnokas hevonen, eihän siinä voi olla hymyilemättä. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen vihdoin kuulutettiin Wermeroosan pisteet. Wermeroosan pisteet olivat seuraavanlaiset; Hyppytekniikka oli 8, kapasiteetti ja laukka 8.25 ja ratsastettavuus ja yhteistyöhalukkuus 9. Tuomareiden mukaan Wermeroosalla on muun muassa hyvä etu- ja takajalkojen tekniikka, riittävän energinen laukka ja hevonen oli valmisteltu tehtävään hyvin. Ainut ns. miinus tuomareiden kommenteissa oli se, että selkä on hypyssä vielä voimaton.


Keskiarvoksi tässä vaiheessa meille tuli 8.42, jolla päästiin tässä vaiheessa yhdeksännelle sijalle. Nyt enää edessä oli sunnuntain askellakikoe, joiden jälkeen lopulliset pisteet selviäisi. Meidän harmiksi rata, joka askellajikokeessa esitettiin, sisälsi paljon käyntiä ja keskikäyntiä, mikä ei meidän kannalta ollut hyvä juttu. Wermeroosalla käynti onkin se heikoin askellaji, W on vaikea saada kävelemään läpi selän, ja usein käynti jääkin liian lyhyeksi, keskikäynnistä puhumattakaan. Sunnuntaiaamuna taas poni puunattuna lähdettiin kohti kisa-aluetta, ja onnekseni jännitin tällä kertaa maastakäsin, mikään ei enää olisi minun ratsastuksestani kiinni. Siitä huolimatta, etten itse ratsastanut, jännitin ihan valtavasti.

Verryttelyä


© Leena Kahisaari


Radalla etenkin keskiravi ja laukka näytti todella kivalta, sen sijaan ennakko-odotuksemme käynnin suhteen osuivat oikeaan. Käynti oli melko lyhyttä ja kiireistä, ehkä jopa hieman passimaista. Radalla esitetty käynti oli laadullisesti heikkoa, jopa Wermeltä, osaa se oikeasti kävellä paremminkin. No, aina ei voi onnistua, ja mieluummin valitsen sen huonon käynnin kuin huontahtisen ravin tai laukan. Kuten saattoi olettaa, ei-niin-hyvästä käynnistä W sai pisteitä vain 5, ravista ja laukasta kummastakin 8 ja ratsastettavuudesta 7.75. Odotettiin vähän parempia pisteitä, sillä Werme näytti radalla kivalta. Tuloksia katsoessa oli tuomari kuitenkin ollut tasaisen tiukka kaikille, eikä ns. ilmaisia pisteitä oltu jaettu kenellekkään, mikä on vain hyvä asia.

© Leena Kahisaari


© Leena Kahisaari


© Leena Kahisaari


Meidän yhteispisteillä päästiin siinä vaiheessa neljännelle sijalle, mutta vielä oli monen ratsukon kouluosuuden pisteet selvittämättä, joten jäätiin vielä jännittämään useammaksi tunniksi, mikä on lopullinen sijoituksemme. Kierrettiin levottomasti ympäri expoaluetta odotellessa viimeisten ratsukoiden tuloksia. Jälleen aika kului ihan järjettömän hitaasti. Viimein oli sen verran vähän ratsukoiden pisteitä laskematta, että Wermeroosan sijoittuminen 12 joukkoon oli varmaa, joten lähdettiin satuloimaan Wermeä uudestaan palkintojenjakoa varten.

Hymy korvissa kisa-alueelle päästyämme hymy saattoi vielä vähän leventyä huomatessamme, että Wermeroosa sijoittuisi kuudenneksi. Meidän Werme neljänkymmenenneljän muun hevosen joukossa, täältä peräkyliltä, tuntui hassulta ajatukselta. Niin vaan me asteltiin ylpeästi vitosen käynnillä Derbykentälle muiden perässä palkittavaksi. Palkintojenjako kävi Wermen mielestä äärimmäisen tylsäksi pitkän odottelun vuoksi, joten seilasimme eessuntaas, välissä ihmeteltiin vieressä olevaa vesiestettä ja taas jatkettiin seilaamista. Ei sen puoleen, myös muiden hevoset kävivät aika levottomiksi, kun voittajahevosen kasvattajaa, ratsastajaa ja kaikkia haastateltiin ja jaariteltiin ihan hyvä tovi. Viimein päästiin itse asiaan, kunniakierrokseen, joka mentiin varsin hillitysti ja hallistusti, joskin W tähtäili kovasti kasvattajakilpailun jäljiltä kentällä olleisiin esteisiin. Toivon mukaan sitten ensi vuonna tykitetään Derbykentällä kasvattajakilpailussa!



5-vuotiaiden suomenhevosten laatuarvostelu 6./45




Koska meidän kotiin lähtö venyi pitkälle iltapäivään, oltiin kotona vasta yömyöhään, mutta edes väsy ei haitannut hyvää fiilistä. Vaikkakin olen ihan sitä mieltä, että nämä arvostelulajit on vähän kökköjä. On ihan tuomareiden päätettävissä, kuka sijoittuu ja kuka ei, ja vaikka eri hevosilla olisi täysin sama kommentti jostakin asiasta, voi pisteet olla ihan erilaiset keskenään. Ja jos joku hevonen on tuomarille jo ennestään tuttu, voi tuomarointiin olla ihan eri näkökulma kuin hevoseen, jonka tuomari näkee kilpailupäivänä ensimmäistä kertaa. Eihän toki näihin arvostelulajeihin ole pakko osallistua jos ei arvostelua kestä, mutta tässä vain oma mielipiteeni asiaan. Terveisin sielultaan ikuinen esteratsastaja. ;)


Kaunis W ♥ © Leena Kahisaari


sunnuntai 26. lokakuuta 2014

No mutta kappas vaan!

Long time no see. Pitkästä aikaa.

Ihan turha sitä on kieltää, bloggailu ei ole nyt syksyllä oikein kiinnostanut, eikä edes tee mieli kirjoittaa, jos tekstin tuottaminen pakkopullaa. Kun koulupäivät istutaan pääasiassa tietokoneella, ei kotiin tullessa ole ensimmäisenä mielessä istua tietokoneen ääreen kirjoittamaan blogia.

Nyt kuitenkin on sellainen olo, että ajattelin tulla kertoilemaan meidän kuulumisia. Meillehän kuuluu hyvää. Suomenratsujen kuninkaallisetkin oli ja meni, niistäkin varmaan kirjoittelen postausta jahka ehdin jaksan. Sen voin sanoa, että ei meillä mennyt ollenkaan hassummin, kuten uteliaimmat ehkä ovat tuloksistakin huomanneet.

Kuninkaallisten jälkeen ratsastin itse vähemmän, ja hevosen liikuttaminen jäi pääosin äidin vastuulle. Viikoittain kävin W:n selässä, mutta treenaamisesta ei ollut tietoakaan. Äidin kanssa W pääsi kuitenkin käymään lähitallien seuraeste ja -koulukisoissakin, joten Wermeroosa on liikkunut  säännöllisesti ja monipuolisesti. Pari viikkoa sitten havahduttiin, että kisakausi alkaa olla lopuillaan, ja tämän vuoden kisat käyvät vähiin. Koska Wermen kanssa ei olla kasikymppiä vielä hallikisoissa hypätty, päätettiin osallistua Ratsastusseura Capriolen järjestämiin seuraestekisoihin kokeilemaan, josko rataesteet rullaisi jo hallissakin. Viikko sitten hypättiin kotona, että saataisiin vähän tuntumaa ennen kisoja. Itsehän hyppäsin viimeksi Wermellä kuninkaallisissa elokuussa, ja Wermenkin edellisistä hypyistä oli jo useampi viikko. Ai että oliko meillä vauhtia? Tarvitseeko sitä edes kysyä, sain aikamoista vapaalippukyytiä. Esteelle päästiin hallintalaitteiden kanssa, mutta esteen jälkeen riemu repesi ja vauhti vaan kiihtyi. W:n turpa oli ainakin metrin mittaisena kärsänä, häntä pyöri ja tamma röhki kuin possu. Juu, kyllä kävi mielessä, että voisi taas hypätä vähän säännöllisemmin, niin ponikin pysyy ehkä pöksyissään!

Tämä kuvaa aika hyvin noita meidän viikontakaisia hyppyjä!


Tänään kuitenkin käännettiin auton nokka kohti Mäntyharjua, poni puunattuna ja varusteet mukana. Tuntuu muuten hassulta ajatella, että vielä vuosi takaperin osallistuttiin kisojen ensimmäisiin luokkiin, kun nyt osallistuttiin siihen isoimpaan! Joo, eihän tämäkään luokka ollut kuin sen 80cm, mutta eniveis. Luokassa ei ollut kuin kaksi muuta osallistujaa lisäkseni, joten näissä kisoissa ei kauaa nokka tuhissut! Rata oli aika simppeli, eikä ainakaan rataan tutustuessa mikään kaarre vaikuttanut liian tiukalta.

Parhaat puolet


W kävi aikamoisilla kierroksilla, kun otettiin se autosta ulos. Se näytti kaikenmaailman korkean koulun kevätjuhlaliikkeet, minun samalla yrittäessä pukea varusteita lievästi sanottuna tälle "vähän" vireälle tammalle. Alkuverryttelyjä päästiin tekemään ulkokentällä ennen maneesiverkkaan pääsyä, ja me hompsittiin aikamoista ravia, W tunsi olevansa oman elämänsä ravikuningatar. Hallintalaitteet vähän hukassa kuitenkin käytiin kaikki askellajit läpi, ja pikkuhiljaa tamma alkoi rauhoittua. Vaikkakin Wermen mielestä kävely on ihan yliarvostettua, tamma pompotteli pikkuravia mieluummin. Maneesissakin tamma oli kovin pinkeänä ja menossa, mutta kuitenkin vähän hillitymmin kuin ulkokentällä. Verryttelyaikaa maneesissa oli vain kymmenisen minuuttia, joten alettiin heti töihin.



Minulla on aina ollut tapana tehdä verkkahyppyjä vain muutamia, tälläkin kertaa hypättiin pysty kerran ja okseri kaksi kertaa. Toistoja lisätään vain, jos verkkahypyissä sattuu virheitä, eli ponnistuspaikka on superhuono tai tulee pudotus.

Sitten itse rataan. Heti maneesiin päästyämme W ei enää malttanut kävellä, vaan pompotteli pientä ravia odottaen merkkiä, kun annan luvan mennä. Päivän teema oli "PRRRRR" ja "Iiihan rauhassa", ja näin jälkikäteen videolta katsottuna rata ei näyttänyt yhtään hassummalta! Yksi ruma ristilaukka jota en lähtenyt korjaamaan, ja seinästä haettiin vähän jarruapua ensimmäisen vaiheen jälkeen, muuten olen itse tosi tyytyväinen tähän tuplanollaan rataan.






Aika ei kuitenkaan riittänyt voittoon, ja jäätiin ilman palkintopinteleitä, voi hitsi! Ei vaan, lähdettiin hyppäämään vähän testimielessä, josko uskallettaisiin Kuvansiin alue-estekisoihin hyppäämään. Lähinnä tamman kääntyvyys hallissa mietitytti, muttei mietitytä enää tämän päivän jälkeen. W kääntyi aika helposti, eikä laukan laatukaan kärsinyt totuttua pienempiin teihin. Radan jälkeen kävi tuomarikin juttelemassa, oltaisiin kuulemma valmiita jo isompiinkin luokkiin. Olen ihan tyytyväinen, että ollaan edetty rauhassa ja nostettu vaatimustasoa pikkuhiljaa. Tai johan me Ypäjällä laatuarvostelussa sitä vähän isompaa hypättiin, joten ollaan me päästy tässä jo ihan esteratsastuksen makuun!



W on viimeaikoina saanut lisää imua esteelle, sekä superisti enemmän voimaa laukkaan ja ponnistukseen, mikä on vaan hyvä juttu. Jos sattuisi tulemaan hyvä talvi, päästäisiin vielä tekemään kuntoa hankitreenin avulla. Toivossa on hyvä elää!

Iltojen pimeneminen ja kylmeneminen tarkoittaa myös karvakatastrofia. Koska minussa on ehkä hieman perfektionistin vikaa, on hevosen karvanlähtöaika minulle turhauttavaa. Vaikka kuinka harjaa, hinkkaa ja puunaa, on hevonen yhtä turjakkeen näköinen ja irtokarvaa on kaikkialla. W:n karvanlähtö on onneksi jo rauhoittunut, mutta on se silti omaan silmään aika epäsiistin näköinen. Se on tällä hetkellä tosi ohuessa, joskin pörröisessä karvassa. Koska karva on ohutta, ollaan jouduttu ahkerasti loimittelemaan, ettei neitihevonen palellu tuossa tuulessa ja tuiskeessa. Mietinnässä onkin, josko W klipattaisiin täksi talveksi. Saa nyt nähdä, mihin lopputulokseen tullaan!



♥♥

Palaillaan asiaan, toivottavasti nyt vähän lyhyemmällä aikavälillä!