No mutta kappas vaan!

Long time no see. Pitkästä aikaa.

Ihan turha sitä on kieltää, bloggailu ei ole nyt syksyllä oikein kiinnostanut, eikä edes tee mieli kirjoittaa, jos tekstin tuottaminen pakkopullaa. Kun koulupäivät istutaan pääasiassa tietokoneella, ei kotiin tullessa ole ensimmäisenä mielessä istua tietokoneen ääreen kirjoittamaan blogia.

Nyt kuitenkin on sellainen olo, että ajattelin tulla kertoilemaan meidän kuulumisia. Meillehän kuuluu hyvää. Suomenratsujen kuninkaallisetkin oli ja meni, niistäkin varmaan kirjoittelen postausta jahka ehdin jaksan. Sen voin sanoa, että ei meillä mennyt ollenkaan hassummin, kuten uteliaimmat ehkä ovat tuloksistakin huomanneet.

Kuninkaallisten jälkeen ratsastin itse vähemmän, ja hevosen liikuttaminen jäi pääosin äidin vastuulle. Viikoittain kävin W:n selässä, mutta treenaamisesta ei ollut tietoakaan. Äidin kanssa W pääsi kuitenkin käymään lähitallien seuraeste ja -koulukisoissakin, joten Wermeroosa on liikkunut  säännöllisesti ja monipuolisesti. Pari viikkoa sitten havahduttiin, että kisakausi alkaa olla lopuillaan, ja tämän vuoden kisat käyvät vähiin. Koska Wermen kanssa ei olla kasikymppiä vielä hallikisoissa hypätty, päätettiin osallistua Ratsastusseura Capriolen järjestämiin seuraestekisoihin kokeilemaan, josko rataesteet rullaisi jo hallissakin. Viikko sitten hypättiin kotona, että saataisiin vähän tuntumaa ennen kisoja. Itsehän hyppäsin viimeksi Wermellä kuninkaallisissa elokuussa, ja Wermenkin edellisistä hypyistä oli jo useampi viikko. Ai että oliko meillä vauhtia? Tarvitseeko sitä edes kysyä, sain aikamoista vapaalippukyytiä. Esteelle päästiin hallintalaitteiden kanssa, mutta esteen jälkeen riemu repesi ja vauhti vaan kiihtyi. W:n turpa oli ainakin metrin mittaisena kärsänä, häntä pyöri ja tamma röhki kuin possu. Juu, kyllä kävi mielessä, että voisi taas hypätä vähän säännöllisemmin, niin ponikin pysyy ehkä pöksyissään!

Tämä kuvaa aika hyvin noita meidän viikontakaisia hyppyjä!

Tänään kuitenkin käännettiin auton nokka kohti Mäntyharjua, poni puunattuna ja varusteet mukana. Tuntuu muuten hassulta ajatella, että vielä vuosi takaperin osallistuttiin kisojen ensimmäisiin luokkiin, kun nyt osallistuttiin siihen isoimpaan! Joo, eihän tämäkään luokka ollut kuin sen 80cm, mutta eniveis. Luokassa ei ollut kuin kaksi muuta osallistujaa lisäkseni, joten näissä kisoissa ei kauaa nokka tuhissut! Rata oli aika simppeli, eikä ainakaan rataan tutustuessa mikään kaarre vaikuttanut liian tiukalta.

Parhaat puolet

W kävi aikamoisilla kierroksilla, kun otettiin se autosta ulos. Se näytti kaikenmaailman korkean koulun kevätjuhlaliikkeet, minun samalla yrittäessä pukea varusteita lievästi sanottuna tälle "vähän" vireälle tammalle. Alkuverryttelyjä päästiin tekemään ulkokentällä ennen maneesiverkkaan pääsyä, ja me hompsittiin aikamoista ravia, W tunsi olevansa oman elämänsä ravikuningatar. Hallintalaitteet vähän hukassa kuitenkin käytiin kaikki askellajit läpi, ja pikkuhiljaa tamma alkoi rauhoittua. Vaikkakin Wermen mielestä kävely on ihan yliarvostettua, tamma pompotteli pikkuravia mieluummin. Maneesissakin tamma oli kovin pinkeänä ja menossa, mutta kuitenkin vähän hillitymmin kuin ulkokentällä. Verryttelyaikaa maneesissa oli vain kymmenisen minuuttia, joten alettiin heti töihin.

Minulla on aina ollut tapana tehdä verkkahyppyjä vain muutamia, tälläkin kertaa hypättiin pysty kerran ja okseri kaksi kertaa. Toistoja lisätään vain, jos verkkahypyissä sattuu virheitä, eli ponnistuspaikka on superhuono tai tulee pudotus.

Sitten itse rataan. Heti maneesiin päästyämme W ei enää malttanut kävellä, vaan pompotteli pientä ravia odottaen merkkiä, kun annan luvan mennä. Päivän teema oli "PRRRRR" ja "Iiihan rauhassa", ja näin jälkikäteen videolta katsottuna rata ei näyttänyt yhtään hassummalta! Yksi ruma ristilaukka jota en lähtenyt korjaamaan, ja seinästä haettiin vähän jarruapua ensimmäisen vaiheen jälkeen, muuten olen itse tosi tyytyväinen tähän tuplanollaan rataan.

Aika ei kuitenkaan riittänyt voittoon, ja jäätiin ilman palkintopinteleitä, voi hitsi! Ei vaan, lähdettiin hyppäämään vähän testimielessä, josko uskallettaisiin Kuvansiin alue-estekisoihin hyppäämään. Lähinnä tamman kääntyvyys hallissa mietitytti, muttei mietitytä enää tämän päivän jälkeen. W kääntyi aika helposti, eikä laukan laatukaan kärsinyt totuttua pienempiin teihin. Radan jälkeen kävi tuomarikin juttelemassa, oltaisiin kuulemma valmiita jo isompiinkin luokkiin. Olen ihan tyytyväinen, että ollaan edetty rauhassa ja nostettu vaatimustasoa pikkuhiljaa. Tai johan me Ypäjällä laatuarvostelussa sitä vähän isompaa hypättiin, joten ollaan me päästy tässä jo ihan esteratsastuksen makuun!

W on viimeaikoina saanut lisää imua esteelle, sekä superisti enemmän voimaa laukkaan ja ponnistukseen, mikä on vaan hyvä juttu. Jos sattuisi tulemaan hyvä talvi, päästäisiin vielä tekemään kuntoa hankitreenin avulla. Toivossa on hyvä elää!

Iltojen pimeneminen ja kylmeneminen tarkoittaa myös karvakatastrofia. Koska minussa on ehkä hieman perfektionistin vikaa, on hevosen karvanlähtöaika minulle turhauttavaa. Vaikka kuinka harjaa, hinkkaa ja puunaa, on hevonen yhtä turjakkeen näköinen ja irtokarvaa on kaikkialla. W:n karvanlähtö on onneksi jo rauhoittunut, mutta on se silti omaan silmään aika epäsiistin näköinen. Se on tällä hetkellä tosi ohuessa, joskin pörröisessä karvassa. Koska karva on ohutta, ollaan jouduttu ahkerasti loimittelemaan, ettei neitihevonen palellu tuossa tuulessa ja tuiskeessa. Mietinnässä onkin, josko W klipattaisiin täksi talveksi. Saa nyt nähdä, mihin lopputulokseen tullaan!

♥♥

Palaillaan asiaan, toivottavasti nyt vähän lyhyemmällä aikavälillä!