Estejuttuja

Kuten aiemmin lupailin, nyt on vuorossa juttua meidän viimeaikaisista estetunneista. On se kumma, kun koulutehtäviä pitäisi tehdä, niin blogger aukeaa helpommin, melkein kuin itsestään, hah!

Wermeroosa on tosiaan löytänyt oman sisäisen esteratsunsa, ja intoa tammalla riittää enemmän kuin pienessä kylässä. Meikäläisellä onkin kova työ saada W pysymään pöksyissään ja hillityissä nopeuksissa, vatsalihakset ja vähän habakin ovat siis joutuneet koetukselle. Ollaan hieman kovempaa kuolaintakin harkittu, mutta ainakin toistaiseksi koen pärjääväni D-renkaisella nivelelläkin, vaikkakin jarrutusmatkat harjoitusten jälkeen onkin ei-niin-lyhyitä.

On kuitenkin positiivista, että imua esteelle löytyy. Paljon kurjempi olisi pupu pöksyssä ohjata hevonen isompaa okseria kohti ilman minkäänlaista paineen tunnetta ohjien päässä. Aiemmin W on pitänyt tuoda tosi tarkasti esteelle, ja on ollut työtä pitää se suorassa linjassa ja tasaisesti pohkeiden välissä. Nyt se alkaa jo pikkuhiljaa esteillä muistuttaa emäänsä Wilmaa, joka meni esteillä tasaisesti ja varmasti kuin juna.

Omaan ratsastukseeni minun on kuitenkin edelleen kiinnitettävä huomiota. Jos vaan ajelen estettä päin ja toivon parasta, on silkkaa tuuripeliä onko ponnistuspaikka siedettävä vaiko ei. Nyt kun estekorkeus on jo kasvanut, ei W hyppää enää idiooteista paikoista, toisinsanoen meidän tapauksessa ihan esteen juuresta. Ihan järkevää minusta. Nyt minun onkin pitänyt opetella ratsastamaan esteillä, jotta voin tuoda Wermen mahdollisimman hyviin ponnistuspaikkoihin. Vahinkoja ja virhe-arviointeja toki sattuu, eikä W kuitenkaan vedä hernettä nenään virheistä. Sen sijaan omat virheeni jäävät itselleni helposti päälle, ja alan epäilemään omia taitojani, ja kuvitella saattaa kuinka ratsastus sitten sujuu. Niimpä. Pitää vaan yrittää opetella virheen jälkeen nollaamaan tilanne ja jatkaa, kuin mitään ei olisi edes tapahtunut. Mokaahan maailman huiputkin joskus.

Aiemminkin olen tainnut mainita meidän suunnitelmista esteiden suhteen. Nyt on harjoiteltu paljon jumppasarjoja ja kääntymisharjoituksia, ja tässä kevättä kohti mennessä jatketaan teknisillä harjoituksilla, ja pikkuhiljaa siirrytään erikoisesteisiin ja rataharjoituksiin. Kuulostaa suunnitelmalta, eikö? Sieltä se kisakausi taas lähestyy, jes!

© Aino Ripatti

Tiukan pohdinnan alla onkin nyt halliestemestaruudet. Suokkimestaruudessa estekorkeus taisi olla 90cm ja arvosteluna AM5. On siinä ja siinä, uskaltaako jo yrittää tuota korkeutta, vaikkakin harjoituksissa 90cm alkaa olla jo peruskauraa. Onhan tässä toki vielä pari kuukautta aikaa treenata ja pohtia asiaa. Toki kisatilanne on aina erilainen kuin tavallinen estetunti.

Kauden ensimmäiset kisat kuitenkin häämöttää jo reilun viikon päässä. Näillä näkymin siis oltaisiin menossa Varkauteen seuraeste I-tason kisoihin hyppäämään mahdollisesti 70cm ja 80cm.

Koska videon lataaminen Youtubeen oli niin äärimmäisen tuskaista ja hidasta, saatte tähän vain pari videota alkuvuoden hyppelöistä. Rytmi alkaa esteillä olla jo ihan mukava, paikat ei aina satu täydellisesti ja kuski lentelee kyydissä miten sattuu, mutta ei anneta sen haitata!

Tuosta! Kuntoa W on saanut superpaljon lisää, nykyään se ei tunnin jälkeen ole yhtään väsyneen oloinen, vaikka yleensä mennäänkin tunnin aikana monta kertaa saman mittaisia ratoja kuin ylläolevassa videossa.
Hah, loppuun on vielä pakko mainita erään kerran katsomossa istuneen heppatytön isän todenneen Wermeroosasta: "Nuo sen takajalat on hypyissä ihan kuin lentokoneen renkaat, ne nousee niin ylös!". Ei-hevosihmisiltä kuulee joskus hauskoja kommentteja, hehe!
Tänään Kaisa ratsuttaa W:n, ja suunnittelin, että voisin vaikka mennä kuvaamaan, jos tänne blogin puolellekin joitakin kuvia lähipäivinä eksyisi. 

Tammikuun laukkaloikkaa!

Terve taas! Nyt kun olen kotona flunssan kourissa, on hyvä pysähtyä taas blogin ääreen.


Paljon on taas ehtinyt tapahtumaan sitten viimeisen postauksen. Viikottaiset estevalmennukset ovat jatkuneet entiseen malliin, ja voin muuten sanoa, että estekorkeuskin on noussut aika nopeasti! Nyt harjoituksissa hypätään pääasiassa 80-95cm korkuisia esteitä, mutta korkeimmillaan jotkin esteet ovat nousseet jo metrin-metrikympin hujakoille, huh! Isommat esteet ovat kuitenkin olleet aina helpoissa paikoissa, kuten jumppasarjan viimeisenä tai linjalla, jossa tiedän tasan tarkkaan, kuinka monta laukka askelta linjalle tulee.

Tarkoitus ei ole harrastaa ratsastusta esteen sekaan, joten yritetään tehdä isot hypyt sekä minulle että Wermeroosallekin helpoiksi. Oma estesilmäkin alkaa taas kehittymään, ja osaan taas tehdä ratkaisuja ponnistuspaikkojen suhteen. Wermellekin on sen verran tullut itsesuojeluvaistoa, ettei hyppää mistään ihan idioottisurkeista paikoista, mikä taas opettaa minua ratsastamaan paremmin. Edelleen W hyppää hyvin niin läheltä kuin kaukaakin, mutta hulluja ratkaisuja se ei onneksi tee. Wermekin on kehittynyt esteillä hyvin, kohta se varmaan alkaa jo minuakin neuvomaan, haha!

Hyppelöistä voisin vaikka joskus tässä lähiaikoina laitella videotakin tänne blogin puolelle, jahka jaksan aloittaa sen lataamisen, joka on varmastikin ihan tuskaisen hidasta, kun jo pelkkien kuvien lataaminen kestää ikuisuuden.

Viimeviikolla tallilla kävi myös satulaseppä tarkistamassa meidän kummankin satulan istuvuuden. Koulusatula istui Wermelle paremmin kuin hyvin, eikä sille siis tarvinnut tehdä mitään, mutta yleissatula sen sijaan topattiin. Yleispenkki onkin Wilma-emältä peritty, ja reilun kymmenen vuoden aikana se on topattu vain kerran. Sanomattakin on siis selvää, että vanhat villat olivat painuneet vuosien varrella, ja nyt satula oli jo hieman väljä Wermelle. Vaikkakin W onkin levinnyt vuoden takaisesta käynnistä lähes sentin, hah, liekö lihasta vai läskiä.

Satulansovittelun ( Joka oli W:n mielestä ihan tylsää!) jälkeen puettiin tammalle suojat jalkoihin ja marssittiin kentälle, missä pienten alkukäppäilyjen jälkeen päästettiin W juoksemaan irtona. W tietysti tuttuun tapaan esitti kaikki kevätjuhlaliikkeensä, bravuuriansa tasajalkaloikkia unohtamatta.

Hetken riekuttuaan se kuitenkin pysähtyi ja jäi seisoskelemaan ja patsastelemaan odotellen, että joku tulisi sen sieltä hakemaan. Tässä postauksessa kuvituksena on tänään juurikin näitä irtojuoksutuskuvia.

Seuraavana päivänä, sunnuntaina oli minun vuoroni kavuta W:n kyytiin. Pitkästä aikaa kouluratsastusta! Viimeaikoina olen tosiaan vaan pääasiassa hypännyt ja harrastanut hankitreeniä, joten voin kertoa sileällä työskentelyn olevan hakusessa ainakin omalta osaltani! Kuitenkin estetuntien pitkät jumppasarjat ja peltolaukkailut ovat selvästi tehneet tehtävänsä. W jaksaa nyt työskennellä vaikka maailman ääriin (joojoo, ehkä vähän liioittelin..) väsymättä. Vaikka itse kouluratsastuksen suhteen vähän hukassa olinkin, tuntuu W nyt aika notkealta ja se työskentelee nöyrästi ja liikkuu omalla moottorilla. Vähän se tuppaa nyt hakeutumaan turhan helposti kuolaimen alle, mutta uskon senkin johtuvan treenin puutteesta. Ja nyt ratsastin D-renkaisella kuolaimella, jota olen viimeaikoina käyttänyt hypätessä, tavallinen sprengerin paksu kolmipalakuolain toimisi varmasti paremmin sileällä.

Nyt pikkuhiljaa aletaan taas palailla ns. normaaliin arkeen, ja aloitetaan työskentely ja treenaaminen myös sileällä. Jos yhtään flunssa hellittää, olisi minun tarkoitus ratsastaa huomenna, ja perjantaina Kaisa ratsuttaa pitkästä aikaa. Minunkin pitäisi taas alkaa valmentautumaan Kaisan opissa, laskeskelin tuossa että olen ollut koulutunnilla viimeksi lokakuussa. Hui, kuulostaapa hurjalta näin kirjoitettuna. Tästä se taas lähtee!

Nyt kun olen hankkinut itselleni uuden ihanan läppärin, voi postaustahti hyvällä tuurilla tästä vielä parantua, jahka saan latailtua koneelle kaiken tarvittavan. Palaillaan asiaan!