Estejuttuja

Kuten aiemmin lupailin, nyt on vuorossa juttua meidän viimeaikaisista estetunneista. On se kumma, kun koulutehtäviä pitäisi tehdä, niin blogger aukeaa helpommin, melkein kuin itsestään, hah!

Wermeroosa on tosiaan löytänyt oman sisäisen esteratsunsa, ja intoa tammalla riittää enemmän kuin pienessä kylässä. Meikäläisellä onkin kova työ saada W pysymään pöksyissään ja hillityissä nopeuksissa, vatsalihakset ja vähän habakin ovat siis joutuneet koetukselle. Ollaan hieman kovempaa kuolaintakin harkittu, mutta ainakin toistaiseksi koen pärjääväni D-renkaisella nivelelläkin, vaikkakin jarrutusmatkat harjoitusten jälkeen onkin ei-niin-lyhyitä.

On kuitenkin positiivista, että imua esteelle löytyy. Paljon kurjempi olisi pupu pöksyssä ohjata hevonen isompaa okseria kohti ilman minkäänlaista paineen tunnetta ohjien päässä. Aiemmin W on pitänyt tuoda tosi tarkasti esteelle, ja on ollut työtä pitää se suorassa linjassa ja tasaisesti pohkeiden välissä. Nyt se alkaa jo pikkuhiljaa esteillä muistuttaa emäänsä Wilmaa, joka meni esteillä tasaisesti ja varmasti kuin juna.

Omaan ratsastukseeni minun on kuitenkin edelleen kiinnitettävä huomiota. Jos vaan ajelen estettä päin ja toivon parasta, on silkkaa tuuripeliä onko ponnistuspaikka siedettävä vaiko ei. Nyt kun estekorkeus on jo kasvanut, ei W hyppää enää idiooteista paikoista, toisinsanoen meidän tapauksessa ihan esteen juuresta. Ihan järkevää minusta. Nyt minun onkin pitänyt opetella ratsastamaan esteillä, jotta voin tuoda Wermen mahdollisimman hyviin ponnistuspaikkoihin. Vahinkoja ja virhe-arviointeja toki sattuu, eikä W kuitenkaan vedä hernettä nenään virheistä. Sen sijaan omat virheeni jäävät itselleni helposti päälle, ja alan epäilemään omia taitojani, ja kuvitella saattaa kuinka ratsastus sitten sujuu. Niimpä. Pitää vaan yrittää opetella virheen jälkeen nollaamaan tilanne ja jatkaa, kuin mitään ei olisi edes tapahtunut. Mokaahan maailman huiputkin joskus.

Aiemminkin olen tainnut mainita meidän suunnitelmista esteiden suhteen. Nyt on harjoiteltu paljon jumppasarjoja ja kääntymisharjoituksia, ja tässä kevättä kohti mennessä jatketaan teknisillä harjoituksilla, ja pikkuhiljaa siirrytään erikoisesteisiin ja rataharjoituksiin. Kuulostaa suunnitelmalta, eikö? Sieltä se kisakausi taas lähestyy, jes!

© Aino Ripatti

Tiukan pohdinnan alla onkin nyt halliestemestaruudet. Suokkimestaruudessa estekorkeus taisi olla 90cm ja arvosteluna AM5. On siinä ja siinä, uskaltaako jo yrittää tuota korkeutta, vaikkakin harjoituksissa 90cm alkaa olla jo peruskauraa. Onhan tässä toki vielä pari kuukautta aikaa treenata ja pohtia asiaa. Toki kisatilanne on aina erilainen kuin tavallinen estetunti.

Kauden ensimmäiset kisat kuitenkin häämöttää jo reilun viikon päässä. Näillä näkymin siis oltaisiin menossa Varkauteen seuraeste I-tason kisoihin hyppäämään mahdollisesti 70cm ja 80cm.

Koska videon lataaminen Youtubeen oli niin äärimmäisen tuskaista ja hidasta, saatte tähän vain pari videota alkuvuoden hyppelöistä. Rytmi alkaa esteillä olla jo ihan mukava, paikat ei aina satu täydellisesti ja kuski lentelee kyydissä miten sattuu, mutta ei anneta sen haitata!

Tuosta! Kuntoa W on saanut superpaljon lisää, nykyään se ei tunnin jälkeen ole yhtään väsyneen oloinen, vaikka yleensä mennäänkin tunnin aikana monta kertaa saman mittaisia ratoja kuin ylläolevassa videossa.
Hah, loppuun on vielä pakko mainita erään kerran katsomossa istuneen heppatytön isän todenneen Wermeroosasta: "Nuo sen takajalat on hypyissä ihan kuin lentokoneen renkaat, ne nousee niin ylös!". Ei-hevosihmisiltä kuulee joskus hauskoja kommentteja, hehe!
Tänään Kaisa ratsuttaa W:n, ja suunnittelin, että voisin vaikka mennä kuvaamaan, jos tänne blogin puolellekin joitakin kuvia lähipäivinä eksyisi.