Tervehdys!

Ehkä on parempi, etten anna mitään takeita siitä, että kirjoittelisin tänne säännöllisesti, kun ei vuorokaudessa tunnit meinaa riittää, kun levätäkin pitäisi välillä.

Nyt kuitenkin koko joulun rentoutuneena ja vähän vaan töissä käyneenä ajattelin tulla kertomaan meidän kuulumisia.

Koska loppukesä ja syksy ovat olleet Wermelle rankkaa treeniä, otettiin marras-joulukuu vähän iisimmin, ja ollaan tehty asioita, jotka saa W:n hyvälle tuulelle. Kokonaan ei kentällä työskentelystäkään luovuttu, mutta vähennettiin kuitenkin huomattavasti.

Nyt olisi pikkuhiljaa taas aika alkaa treenaamaan ja kasvattamaan kuntoa. Uutena juttuna Wermen liikutukseen on nyt tullut säännölliset estetunnit, kerran, myöhemmin mahdollisesti myös kahdesti viikossa. Kevät, kesä ja yllättävän pian myös syksy lähestyy, ja katseet on jo kohta käännettävä kohti kasvattajakilpailua, jonne ollaan siis ainakin estepuolelle menossa. Nyt talven aikana olisi tosiaan tarkoitus kasvattaa W:n kestävyyskuntoa, ja se ollaan nyt aloitettu peltolaukkailujen muodossa. Saatiin lähimaatilan isännältä lupa karauttaa pitkin tämän peltoja, joten eikun tuumasta toimeen ja baanalle! Pellot ovat loivaa mäkeä, joten ylämäkeen reippaammin ja alas rauhassa, kuulostaa hyvältä, eikö? Nyt vielä odotellaan enemmän lunta, jotta treenistä tulisi vähän tehokkaampaa.

Joku idioottiratsukko pilasi äidin yrityksen ottaa kaunis talvinen maisemakuva.

Kuten tuossa aiemmin jo mainitsin, ollaan käyty nyt muutaman viikon ajan säännöllisesti estetunnilla lähitallilla. Näin ollen on tainnut löytyä meille sopiva valmentaja myös estepuolelle! Ennen näitä estetunteja W:llä oli ollut jo jonkin aikaa taukoa hyppäämisestä, aikaa vaan kului eikä tullut hypättyä. Ymmärrettävästi Wermellä on siis ollut hieman liikaa intoa hypätä, ja minua on viety kuin märkää rukkasta. Ei sillä, etteikö into esteillä olisi hyvä asia, päinvastoin! Painoa ratsastajan käsillä on ihan rutosti, mutta ei anneta sen haitata, kun heppa on innokas ja hyppää mielellään. W on selvästikin löytänyt sisäisen esteratsunsa, se imee esteelle paremmin kuin hyvin ja kuumuu kun odotellaan omaa vuoroa.

Säännölliset estetunnit tulevat minullekin todella tarpeeseen, sillä vaikka tietää kuinka toimia, ei kroppa vaan välttämättä tottele haluamallani tavalla. Estesilmää on ja paikat näkee hyvin, mutta asialle ei osaa tehdä mitään jotta askel esteelle olisi ihanteellinen. Jo nyt muutaman viikon säännöllisen hyppäämisen jälkeen oma olo on paljon varmempi esteillä. Uskallan tehdä ratkaisuja, lähteäkö hyppäämään kaukaa vai odotetaanko kenties vielä yksi askel. Treenaamisen kautta oma pieni sisäinen perfektionistini alkaa hyväksymään myös niitä vääriä ratkaisuja ja huonoja paikkoja, kun aiemmin jätin mielummin ratkaisut hevosen tehtäväksi, etten itse ainakaan tekisi väärin. On ollut tärkeää ymmärtää myös se, että virheitä sattuu eikä se automaattisesti tarkoita maailmanloppua.

Ei ne Micklemitkään niin pahannäköiset ole, eihän?

Tunneilla ollaan nyt hypätty paljon jumppasarjoja, ja esimerkiksi tehtäviä, joissa harjoitellaan laukanvaihtoja esteen päällä. Nyt talvella jumpataan ja tehdään teknisiä harjoituksia, kun taas keväämmäällä siirrytään erikoisesteisiin ja rataharjoituksiin. W:n laukanvaihtotreenit sileällä ovat jääneet taas vähän taka-alalle kevyemmän liikutusjakson vuoksi, mutta nytkin W välillä esteillä väläyttää ja vaihtaa laukan. Kyllä me vielä opitaan!

Uutta meillä on tullut myös varustukseen. Wermeroosa on varsasta asti kilisyttänyt kuolaimiaan pitkin ohjin kävellessä, ja ihan mielenkiinnosta haluttiin kokeilla niitä niin ihmesuitsiksi kehuttuja ja mielipiteet jakavia Micklemejä. Itsekin taisin taannoin haukkua ne suitset maanrakoon rumuutensa vuoksi, ehkä silmä niihin on kuitenkin jo tottunut, sillä ainakin W:n päässä ne näyttää ihan somalta. Ei sen puoleen, empä ole huomannut käytön kannalta minkäänlaista eroa tavallisiin suitsiin, samalla tavalla kuolaimet pitkin ohjin kilisee, ja turpa hangataan etujalkoihin ratsastuksen jälkeen. Ehkä vaan opittu tapa, sillä W:n emä kilisytti kuolaimia ihan samalla tavalla. No, onneksi kilisyttely tapahtuu vain pitkin ohjin, eikä siten vaikuta työskentelyyn millään tavalla. W:n suu kuitenkin toimii nyt paremmin, sillä syksyllä tamma oli kovin kuivasuinen, nyt kuolaa on taas hyvin. Ei tästä ehkä uskalla ainakaan pelkkiä suitsia kiittää, sillä Wermen hampaatkin raspattiin viimeaikoina, ja sekin varmasti vaikuttaa asiaan.

Kuten kuvistakin näkee, on W aika.. hyvässä lihassa, joten toivon mukaan talven kuntotreeni tekee tehtävänsä, ja keväällä tamma olisi taas vähän timmimpi! Postauksen kuvituksena jouluaaton peltolaukkailuja sekä W:n parin päivän takaisia söpöilykuvia.

Nyt kuitenkin nautitaan vielä lomapäivistä, palaillaan asiaan!

5-vuotiaiden suomenhevosten laatuarvostelu 2014

Vihdoin päästään aiheeseen, joka ilmeisesti kiinnostaa useita. Suomenratsujen kuninkaallisethan oli jo elokuussa, mutta lienee parempi kirjoittaa myöhässä kuin ei ollenkaan, vai mitä.

Anyway, lähdettiin Ypäjälle aika avoimin mielin, ei oikein osattu arvioida millaiset mahdollisuudet meillä olisi sijoittua, mutta salaa toivottiin pääsevämme edes kymmenen parhaan joukkoon. Mikä tietysti tuntui etukäteen aika kaukaiselta haaveelta, kun olin itse pilottina esteosuudella. Kaisa sen sijaan meni askellajikokeen, joten siitä minun ei tarvinnut murehtia. Koska matka täältä peräkyliltä Ypäjälle kestää viitisen tuntia, katsoimme parhaaksi saapua paikalle jo perjantaina, edellisenä iltana. Itse matka ja ensimmäinen ilta sujuivat hyvin, sen sijaan lauantai-aamu meni jännittäessä ja panikoidessa. Olisihan se nyt kurjaa, jos mokaisin esteillä tuomalla W:n superhuonoihin paikkoihin ja tekisin muuten vaan idiootteja ratkaisuja.

Kävin kävelyttämässä Wermeroosan aamulla maastakäsin, ja tämän jälkeen jäi vielä luppoaikaa ennen omaa suoritusta, joten käytiin katsomassa muiden suorituksia estekokeessa. Omat kuvitelmani näistä kyseisistä 5-vuotiaiden sembaloista olivat, että kaikilla hevosilla on ammattiratsastajat ja hevoset laukkaavat kuin kellot tehden vain täydellisiä suorituksia. Sain huokaista helpotuksesta huomatessani, että omat kuvitelmani kaikkien muiden täydellisyydestä eivät ehkä olleet ihan realistisia, kyllä muillekin sattui virheitä. Pudotuksia, ei-niin-onnistuneita lähestymisiä, laukan korjaamista ravin kautta; Ihan arkisia pieniä virheitä joita joskus sattuu jokaiselle.

Aamupäivä ennen ratsaille nousua tuntui ikuisuudelta. Kun neitihevonen oli puunattu ja kiillotettu viimeisen päälle, lähdettiin vihdoin kohti kisa-aluetta! W kävi ihan ylikierroksilla, piti meteliä kuin mikäkin orhi ja käyntiaskeleet oli aika harvassa. Verryttelykentällä Werme kuumuikin aika paljon, ja voin muuten sanoa, että ainakin takajalat oli hyvin alla, jos ei muuta! Pian päästiin kisa-kentälle rajatulle pienelle verryttelyalueelle, jossa tehtiin verkkahypyt. Ensimmäisten hyppyjen jälkeen meinasi epätoivo iskeä, tuntui kuin en osaisi ollenkaan auttaa W:tä järkeviin ponnistuspaikkoihin, hypyt oli epämääräisiä ja aina tultiin joko väärässä tai ristilaukassa esteeltä alas. Jes. Positiivisin mielin siis meidän suoritukseen.

© Laura Norja

© Laura Norja

© Laura Norja

En sitten tiedä mitä tapahtui, kun oli vihdoin meidän vuoro. Saatiin hypätä radan ensimmäinen este kerran ennen varsinaista suoritusta, ja ihan kuin allani olisi ollut eri hevonen kuin hetki sitten verryttelyssä; W imi hyvin esteelle, ponnistuspaikka oli hyvä, tultiin ihan oikeassa laukassakin esteeltä alas, siis kaikin puolin helpon tuntuinen aloitus. Samaa voin sanoa myös ensimmäisestä radasta. Kahteen otteeseen W vaihtoi radan aikana myös laukan (jota Werme ei siis varsinaisesti vielä edes osaa). Ensimmäinen rata tuntui helpolta, ja siitä jäi hyvä maku suuhun. Jännitin etukäteen radan lopussa ollutta kahden askelen sarjaa, sillä kotona treenatessa se tuntui välillä suhteellisen vaikealta. Nyt kuitenkaan sarjassakaan ei ollut mitään ongelmaa. Lähdettiin siis positiivisin mielin myös korotetulle radalle.

© Laura Norja

© Laura Norja

Korotettuna rataa ei tarvinnut hypätä alusta asti, vaan aloitettiin kolmannelta esteeltä ja mentiin vain radan loppuosa. Nytkin rata alkoi kivasti, mutta toisen esteen jälkeen seuraavassa kaarteessa päästin Wermeroosan vähän turhan pitkäksi. Tämä johti siihen, etten löytänyt ponnistuspaikkaa kuten olisin halunnut, ja ihan pohjaanhan me sitten päädyttiin, joka johti pudotukseen. Tämän jälkeen kuitenkin skarpattiin taas sarjalle, josta selvittiin hienosti. Nyt enää odoteltiin pisteitä, oma osuuteni näissä karkeloissa oli nyt tehty. Jo ennen pisteitä hymy oli korvissa, sillä tunsin ylittäneeni itseni. Yksi harmillinen pudotus, muuten kaksi hyvää rataa ja superinnokas hevonen, eihän siinä voi olla hymyilemättä. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen vihdoin kuulutettiin Wermeroosan pisteet. Wermeroosan pisteet olivat seuraavanlaiset; Hyppytekniikka oli 8, kapasiteetti ja laukka 8.25 ja ratsastettavuus ja yhteistyöhalukkuus 9. Tuomareiden mukaan Wermeroosalla on muun muassa hyvä etu- ja takajalkojen tekniikka, riittävän energinen laukka ja hevonen oli valmisteltu tehtävään hyvin. Ainut ns. miinus tuomareiden kommenteissa oli se, että selkä on hypyssä vielä voimaton.


Keskiarvoksi tässä vaiheessa meille tuli 8.42, jolla päästiin tässä vaiheessa yhdeksännelle sijalle. Nyt enää edessä oli sunnuntain askellakikoe, joiden jälkeen lopulliset pisteet selviäisi. Meidän harmiksi rata, joka askellajikokeessa esitettiin, sisälsi paljon käyntiä ja keskikäyntiä, mikä ei meidän kannalta ollut hyvä juttu. Wermeroosalla käynti onkin se heikoin askellaji, W on vaikea saada kävelemään läpi selän, ja usein käynti jääkin liian lyhyeksi, keskikäynnistä puhumattakaan. Sunnuntaiaamuna taas poni puunattuna lähdettiin kohti kisa-aluetta, ja onnekseni jännitin tällä kertaa maastakäsin, mikään ei enää olisi minun ratsastuksestani kiinni. Siitä huolimatta, etten itse ratsastanut, jännitin ihan valtavasti.

Verryttelyä

© Leena Kahisaari

Radalla etenkin keskiravi ja laukka näytti todella kivalta, sen sijaan ennakko-odotuksemme käynnin suhteen osuivat oikeaan. Käynti oli melko lyhyttä ja kiireistä, ehkä jopa hieman passimaista. Radalla esitetty käynti oli laadullisesti heikkoa, jopa Wermeltä, osaa se oikeasti kävellä paremminkin. No, aina ei voi onnistua, ja mieluummin valitsen sen huonon käynnin kuin huontahtisen ravin tai laukan. Kuten saattoi olettaa, ei-niin-hyvästä käynnistä W sai pisteitä vain 5, ravista ja laukasta kummastakin 8 ja ratsastettavuudesta 7.75. Odotettiin vähän parempia pisteitä, sillä Werme näytti radalla kivalta. Tuloksia katsoessa oli tuomari kuitenkin ollut tasaisen tiukka kaikille, eikä ns. ilmaisia pisteitä oltu jaettu kenellekkään, mikä on vain hyvä asia.

© Leena Kahisaari

© Leena Kahisaari

© Leena Kahisaari

Meidän yhteispisteillä päästiin siinä vaiheessa neljännelle sijalle, mutta vielä oli monen ratsukon kouluosuuden pisteet selvittämättä, joten jäätiin vielä jännittämään useammaksi tunniksi, mikä on lopullinen sijoituksemme. Kierrettiin levottomasti ympäri expoaluetta odotellessa viimeisten ratsukoiden tuloksia. Jälleen aika kului ihan järjettömän hitaasti. Viimein oli sen verran vähän ratsukoiden pisteitä laskematta, että Wermeroosan sijoittuminen 12 joukkoon oli varmaa, joten lähdettiin satuloimaan Wermeä uudestaan palkintojenjakoa varten.

Hymy korvissa kisa-alueelle päästyämme hymy saattoi vielä vähän leventyä huomatessamme, että Wermeroosa sijoittuisi kuudenneksi. Meidän Werme neljänkymmenenneljän muun hevosen joukossa, täältä peräkyliltä, tuntui hassulta ajatukselta. Niin vaan me asteltiin ylpeästi vitosen käynnillä Derbykentälle muiden perässä palkittavaksi. Palkintojenjako kävi Wermen mielestä äärimmäisen tylsäksi pitkän odottelun vuoksi, joten seilasimme eessuntaas, välissä ihmeteltiin vieressä olevaa vesiestettä ja taas jatkettiin seilaamista. Ei sen puoleen, myös muiden hevoset kävivät aika levottomiksi, kun voittajahevosen kasvattajaa, ratsastajaa ja kaikkia haastateltiin ja jaariteltiin ihan hyvä tovi. Viimein päästiin itse asiaan, kunniakierrokseen, joka mentiin varsin hillitysti ja hallistusti, joskin W tähtäili kovasti kasvattajakilpailun jäljiltä kentällä olleisiin esteisiin. Toivon mukaan sitten ensi vuonna tykitetään Derbykentällä kasvattajakilpailussa!

5-vuotiaiden suomenhevosten laatuarvostelu 6./45

Koska meidän kotiin lähtö venyi pitkälle iltapäivään, oltiin kotona vasta yömyöhään, mutta edes väsy ei haitannut hyvää fiilistä. Vaikkakin olen ihan sitä mieltä, että nämä arvostelulajit on vähän kökköjä. On ihan tuomareiden päätettävissä, kuka sijoittuu ja kuka ei, ja vaikka eri hevosilla olisi täysin sama kommentti jostakin asiasta, voi pisteet olla ihan erilaiset keskenään. Ja jos joku hevonen on tuomarille jo ennestään tuttu, voi tuomarointiin olla ihan eri näkökulma kuin hevoseen, jonka tuomari näkee kilpailupäivänä ensimmäistä kertaa. Eihän toki näihin arvostelulajeihin ole pakko osallistua jos ei arvostelua kestä, mutta tässä vain oma mielipiteeni asiaan. Terveisin sielultaan ikuinen esteratsastaja. ;)

Kaunis W ♥ © Leena Kahisaari

No mutta kappas vaan!

Long time no see. Pitkästä aikaa.

Ihan turha sitä on kieltää, bloggailu ei ole nyt syksyllä oikein kiinnostanut, eikä edes tee mieli kirjoittaa, jos tekstin tuottaminen pakkopullaa. Kun koulupäivät istutaan pääasiassa tietokoneella, ei kotiin tullessa ole ensimmäisenä mielessä istua tietokoneen ääreen kirjoittamaan blogia.

Nyt kuitenkin on sellainen olo, että ajattelin tulla kertoilemaan meidän kuulumisia. Meillehän kuuluu hyvää. Suomenratsujen kuninkaallisetkin oli ja meni, niistäkin varmaan kirjoittelen postausta jahka ehdin jaksan. Sen voin sanoa, että ei meillä mennyt ollenkaan hassummin, kuten uteliaimmat ehkä ovat tuloksistakin huomanneet.

Kuninkaallisten jälkeen ratsastin itse vähemmän, ja hevosen liikuttaminen jäi pääosin äidin vastuulle. Viikoittain kävin W:n selässä, mutta treenaamisesta ei ollut tietoakaan. Äidin kanssa W pääsi kuitenkin käymään lähitallien seuraeste ja -koulukisoissakin, joten Wermeroosa on liikkunut  säännöllisesti ja monipuolisesti. Pari viikkoa sitten havahduttiin, että kisakausi alkaa olla lopuillaan, ja tämän vuoden kisat käyvät vähiin. Koska Wermen kanssa ei olla kasikymppiä vielä hallikisoissa hypätty, päätettiin osallistua Ratsastusseura Capriolen järjestämiin seuraestekisoihin kokeilemaan, josko rataesteet rullaisi jo hallissakin. Viikko sitten hypättiin kotona, että saataisiin vähän tuntumaa ennen kisoja. Itsehän hyppäsin viimeksi Wermellä kuninkaallisissa elokuussa, ja Wermenkin edellisistä hypyistä oli jo useampi viikko. Ai että oliko meillä vauhtia? Tarvitseeko sitä edes kysyä, sain aikamoista vapaalippukyytiä. Esteelle päästiin hallintalaitteiden kanssa, mutta esteen jälkeen riemu repesi ja vauhti vaan kiihtyi. W:n turpa oli ainakin metrin mittaisena kärsänä, häntä pyöri ja tamma röhki kuin possu. Juu, kyllä kävi mielessä, että voisi taas hypätä vähän säännöllisemmin, niin ponikin pysyy ehkä pöksyissään!

Tämä kuvaa aika hyvin noita meidän viikontakaisia hyppyjä!

Tänään kuitenkin käännettiin auton nokka kohti Mäntyharjua, poni puunattuna ja varusteet mukana. Tuntuu muuten hassulta ajatella, että vielä vuosi takaperin osallistuttiin kisojen ensimmäisiin luokkiin, kun nyt osallistuttiin siihen isoimpaan! Joo, eihän tämäkään luokka ollut kuin sen 80cm, mutta eniveis. Luokassa ei ollut kuin kaksi muuta osallistujaa lisäkseni, joten näissä kisoissa ei kauaa nokka tuhissut! Rata oli aika simppeli, eikä ainakaan rataan tutustuessa mikään kaarre vaikuttanut liian tiukalta.

Parhaat puolet

W kävi aikamoisilla kierroksilla, kun otettiin se autosta ulos. Se näytti kaikenmaailman korkean koulun kevätjuhlaliikkeet, minun samalla yrittäessä pukea varusteita lievästi sanottuna tälle "vähän" vireälle tammalle. Alkuverryttelyjä päästiin tekemään ulkokentällä ennen maneesiverkkaan pääsyä, ja me hompsittiin aikamoista ravia, W tunsi olevansa oman elämänsä ravikuningatar. Hallintalaitteet vähän hukassa kuitenkin käytiin kaikki askellajit läpi, ja pikkuhiljaa tamma alkoi rauhoittua. Vaikkakin Wermen mielestä kävely on ihan yliarvostettua, tamma pompotteli pikkuravia mieluummin. Maneesissakin tamma oli kovin pinkeänä ja menossa, mutta kuitenkin vähän hillitymmin kuin ulkokentällä. Verryttelyaikaa maneesissa oli vain kymmenisen minuuttia, joten alettiin heti töihin.

Minulla on aina ollut tapana tehdä verkkahyppyjä vain muutamia, tälläkin kertaa hypättiin pysty kerran ja okseri kaksi kertaa. Toistoja lisätään vain, jos verkkahypyissä sattuu virheitä, eli ponnistuspaikka on superhuono tai tulee pudotus.

Sitten itse rataan. Heti maneesiin päästyämme W ei enää malttanut kävellä, vaan pompotteli pientä ravia odottaen merkkiä, kun annan luvan mennä. Päivän teema oli "PRRRRR" ja "Iiihan rauhassa", ja näin jälkikäteen videolta katsottuna rata ei näyttänyt yhtään hassummalta! Yksi ruma ristilaukka jota en lähtenyt korjaamaan, ja seinästä haettiin vähän jarruapua ensimmäisen vaiheen jälkeen, muuten olen itse tosi tyytyväinen tähän tuplanollaan rataan.

Aika ei kuitenkaan riittänyt voittoon, ja jäätiin ilman palkintopinteleitä, voi hitsi! Ei vaan, lähdettiin hyppäämään vähän testimielessä, josko uskallettaisiin Kuvansiin alue-estekisoihin hyppäämään. Lähinnä tamman kääntyvyys hallissa mietitytti, muttei mietitytä enää tämän päivän jälkeen. W kääntyi aika helposti, eikä laukan laatukaan kärsinyt totuttua pienempiin teihin. Radan jälkeen kävi tuomarikin juttelemassa, oltaisiin kuulemma valmiita jo isompiinkin luokkiin. Olen ihan tyytyväinen, että ollaan edetty rauhassa ja nostettu vaatimustasoa pikkuhiljaa. Tai johan me Ypäjällä laatuarvostelussa sitä vähän isompaa hypättiin, joten ollaan me päästy tässä jo ihan esteratsastuksen makuun!

W on viimeaikoina saanut lisää imua esteelle, sekä superisti enemmän voimaa laukkaan ja ponnistukseen, mikä on vaan hyvä juttu. Jos sattuisi tulemaan hyvä talvi, päästäisiin vielä tekemään kuntoa hankitreenin avulla. Toivossa on hyvä elää!

Iltojen pimeneminen ja kylmeneminen tarkoittaa myös karvakatastrofia. Koska minussa on ehkä hieman perfektionistin vikaa, on hevosen karvanlähtöaika minulle turhauttavaa. Vaikka kuinka harjaa, hinkkaa ja puunaa, on hevonen yhtä turjakkeen näköinen ja irtokarvaa on kaikkialla. W:n karvanlähtö on onneksi jo rauhoittunut, mutta on se silti omaan silmään aika epäsiistin näköinen. Se on tällä hetkellä tosi ohuessa, joskin pörröisessä karvassa. Koska karva on ohutta, ollaan jouduttu ahkerasti loimittelemaan, ettei neitihevonen palellu tuossa tuulessa ja tuiskeessa. Mietinnässä onkin, josko W klipattaisiin täksi talveksi. Saa nyt nähdä, mihin lopputulokseen tullaan!

♥♥

Palaillaan asiaan, toivottavasti nyt vähän lyhyemmällä aikavälillä!

Porvoossa.

Tiedetään, tiedetään, ei oo meikäläistä näkynyt täällä blogin puolella ties kuinka moneen päivään. Yksi syy siihen on ollut se, ettei kameraa ole ollut tallilla mukana ja ilman kuvia on kurja kirjoitellakaan mitään.

Toinen syy on alla olevassa kuvassa:

Hän on Keijo Gepardi alias Kepa. Kepa on nyt viisitoista viikkoa vanha maatiaiskissanpentu. Keijo on varsinainen hurmurikisu, se mönkii aina oma-aloitteisesti syliin ja seuraa kuin pieni ankanpoikanen. Eihän sitä mitään postauksia ehdi kirjoittaa, kun on kontattava pikkukissan perässä pitkin lattioita.

Palaillaan nyt kuitenkin takaisin aiheeseen. Tosiaan lauantaina oli aikainen herätys, sillä suuntana oli Porvoon aluekoulukisat. Minun oli määrä startata Wermellä suokkiluokassa he:B3 ja Kaisan samainen rata avoimessa luokassa. Nyt siis kokeiltiin jännityksellä, jaksaako W jo kaksi luokkaa.

Näin verkassa..

..Ja näin radalla.

Herätyskello tosiaan soi jo ennen puolta viittä aamulla, ja tallille suunnattiin puolen kuuden maissa. Ahkeraa varusteiden pakkaamista autoon, hevosen letittämistä ja puunaamista, ja pian oltiinkin jo valmiina lähtöön. Oltiin saatu kilpailujärjestäjän kanssa sumplittua siten, että lähtisin oman luokkani lopussa ja Kaisa omansa alussa, jotta päivästä ei tulisi mikään idioottipitkä. Suokkiluokka alkoi tosiaan jo 6.30, joten yöllä oltaisiin saatu lähteä ajamaan kisapaikalle, jos en olisi päässyt luokan loppuun.

Navigaattorin mukaan matkaan menisi 2,5 tuntia, ja me varattiinkin kolme tuntia ajoaikaa. Ja kiirehän siinä silti meinasi tulla, heppa-auto kun ei kulje kuin sen 80km/h. Kisapaikalla pikainen hevosen kuntoonlaitto ja samantien verryttelemään. Koska saatiin heppa nopeasti kuntoon, jäi verkka-aikaa jo ihan säädyllinen varttitunti. Verryttelyssä W tuntui ihan tosi kivalta. Se liikkui omalla moottorilla eteen ja oli hyvin ohjan ja pohkeen välissä. Paria ratsukkoa ennen omaa starttiani kaunis aurinkoinen sää muuttui tihkusateeksi, joka toi kuvioon uuden ongelman; Kenttä muuttui hyvin nopeasti liukkaaksi liejuksi, ja käynti oli ainut askellaji, jossa W:n jalat eivät lipsuneet. Ennen omaa vuoroani sade yltyi ukkoskuuroksi. Just niin mun tuuria, haha!

W oli radalla todella kiva. Ainut vaan, että koska kenttä oli kovin liukas, tamma muuttui hyvinkin varovaiseksi liikkeissään, ja ravi oli aika pientä ja maahansidottua. Itse keskityin radalla vain siihen, että pysyttäisiin pystyssä ja selvittäisiin hengissä radan loppuun saakka. Etenkin laukassa W liukastui pariin otteeseen ikävästi, mutta jatkoi kiltisti radan loppuun. Ajattelin, kuinka huono tuuri minulla kävi, että olin luokan viimeinen lähtijä, ja vain minulle kenttä oli niin liukas. Kisatoimijat kuitenkin sanoivat tuomareiden tietävän kentän liukkaudesta ja huomioivan sen arvostelussa.

Yllätyksekseni epätoivoisesta radasta selviytymisestä tuli reilut 62%, ja päädyin sijalle 13/33 mikä ei mielestäni ole ollenkaan hassumpi sijoitus siihen nähden, että kisattiin pääkaupunkiseudun porukassa ja nämä olivat itselleni ensimmäiset aluekoulukisat ties kuinka moneen vuoteen. Ehkä oma istuntanikaan ei ole niin huono kun luulin, tuomarit antoivat istunnasta 6 ja 6,5. Kummassakin pöytäkirjassa Wermeroosaa kuvailtiin nöyräksi ja kuuliaiseksi hevoseksi, ja siinä he osuivatkin ihan oikeaan. W on ihan huipputamma joka tekee töitä koko sydämestään!

Koska aikaa Kaisan ja W:n starttiin oli vielä pari tuntia, purettiin varusteet pois päältä ja lastattiin tamma autoon odottelemaan ja syömään heinää. Luppoaika kului kuitenkin nopeasti vaihdellessa läpimärät ratsastusvaatteet kuiviin vaihtovaatteisiin ja hörpätessä kahvit. Hevo taas ulos autosta, pikainen harjaus ja varusteet taas niskaan. Kaisalle jäi reilusti verryttelyaikaa, kuten tämä luultavasti halusikin. Kaisa uskaltaa laittaa hevoseen jo ihan reilustikin painetta, itse taas en oikeastaan sillä pelkään, että painetta tulee jo liikaa ja koko pakka leviää. Jätetään Kaisalle siis ne lennokkaammat ravit ja parempi muoto, hehe.

Uitettu rotta ja ylisöpö hevo.

Taas mennään!

Toisinkuin minä, Kaisa sai ratsastaa kauniissa auringonpaisteessa. Tuulinen keli oli jo hieman ehtinyt kuivattaa liejuista kenttää, mutta kyllä ratsukot edelleen liukasteli, tosin vähemmän kuin sateen aikaan. W näytti radalla todella kivalta, paria liukastumista lukuunottamatta. Myös Kaisa ja W sijoittuivat 13. ja luokassa lähtöjä kaikenkaikkiaan oli vähän alle kolmekymmentä. Prosentteja ratsukko sai reilut 61, ei siis ollenkaan hassumpa avoimessa luokassa. Pisteet olivat näissä kisoissa tiukassa, mutta mitään suuria piste-eroja ei tuomareiden välillä ainakaan meidän kohdalla ollut.

Kotimatkalle päästiin piakkoin uuden sateen saattelemana. Oli muuten alkuillalla perille päästyämme väsynyttä porukkaa, reissu kun kesti lähes puoli vuorokautta. Hengissä selvittiin, ja vaikkei rusetteja meille ropissutkaan, oltiin tosi tyytyväisiä. Ja mikä parasta, olin ylittänyt itseni ja omat odotukseni!

Nyt makaan jo toista päivää kotona sitkeän flunssan kourissa. Sunnuntaiksi ollaan ilmottauduttu Jyväskylään alue-estekisoihin, toivotaan että tervehdyn siihen mennessä. Onneksi Alatalon tallilla on aivan ihana ja reipas tallityttö joka lupautui liikuttamaan W-tammaa nyt viikolla. Yhden esteluokan nyt ratsastaa vähemmälläkin treenillä, kunhan hevo vaan on liikkunut säännöllisesti. Panadolia naamaan ja kyytipojaksi Finrexiniä niin jo on kumma jos ei flunssaa selätetä!

Keskiviikkoiset estetreenit.

Eilen käytiin taas hyppäämässä. Kotoa tallille lähtiessämme ehdin jo innostumaan, sillä aurinko oli pilvessä ja luulin pääseväni ratsastamaan ihan kohtuullisessa lämpötilassa. Toisin kävi, aurinko porotti valmennuksen ajan taas pilvettömältä taivaalta. Ollaan me suomalaiset muuten aika kovia, kun miettii kuinka kovia lämpötilanvaihteluita me kestetään. Talvella pakkasta on parisenkymmentä astetta ja kesällä se yli parikymmntä lämmintä. Aikamoista.

Anyway, tälläkertaa tunnin aiheena oli kääntämisharjoitukset. Ja nimenomaan siten, että kääntäminen tapahtuisi ulkoavuilla, eikä sisäohjasta kiskomalla kuten harmittavan usein näkee. Se on se ratsastajien luontainen apinareaktio, sisäohjaan on helppo turvautua. Enkä väitä ettei itsellänikin olisi välillä ongelmia tämän asian kanssa. Jotta ulkoavuilla kääntäminen onnisuisi, on sisäpohkeen mentävä hyvin läpi, muuten hevo karkaa lapa edellä ulos. Alkuverryttelyssä siis leikiteltiin ajatuksella, että ratsastettiin hevosia saamaan sisätakajalkaa hyvin alle.

Tässä ollaan kääntämisharjoituksessa. Ainakin luulisi ulkoapujen olevan kovassa käytössä kun sisäohja on ihan pyykkinaruna.. :D

W tuntui ravaillessa vähän veltohkolta, mutta uskoin sen piristyvän laukkojen ja ensimmäisten hyppyjen aikana, kuten edelliselläkin kerralla. Ja niinhän siinä kävikin. Verryttelyjen jälkeen aloitettiin puomien ja pikkupystyn avulla kääntämisharjoitukset. Pitkän sivun lopussa tultiin puomille, jolta jatkettiin lyhyen sivun keskellä olleelle pystylle, ja tultiin vielä seuraavan pitkän sivun alussa olevalle puomille. Tätä tehtävää jatkettiin pari kierrosta ympyrällä, ja sama toistettiin myös toiseen tuuntaan. Oikeassa kierroksessa avut eivät selkeästikään menneet yhtä hyvin läpi kuin vasemmassa, sillä kaarteet tuppasivat vähän venähtämään. Tehtävästä kyllä selvittiin, mutta työta pystylle selviämisen eteen oli tehtävä.

Pienten kävelyjen jälkeen jatkettiin edelleen ympyrällä, nyt kentän toisessa päässä olleilla kahdella pienellä pystyllä. Tälläkertaa oikea kierros oli helpompi, ja ponnistuspaikat pystyille olivat ihan kivoja. Vasemmassa kierroksessa taas kaarteet eivät olleet niin helppoja, ja ponnistuspaikat sattuivat vähän turhan lähelle estettä. Itse kyllä aika hyvin näen jo useiden metrien päästä, sattuuko askel esteelle hyvin vai ei, mutten välttämättä uskalla reagoida väärän ratkaisun pelossa. Sitten me vaan ajellaan tunteella ja toivotaan parasta, haha. Ehkä vain pelkään pilaavani nuoren hevosen ratsastamalla sen huonoihin paikkoihin ja tekemällä vääriä ratkaisuja.

Seuraavasi alettiin hyppäämään tehtäviä, jotka jo vaativat huolellista suunnittelua tien suhteen. Toinen edellisen tehtävän pikkupystyistä muutettiin okseriksi, jolta jatkettiin ikäänkuin lävistäjälle ylisöpölle kukkaesteelle, ja siitä edelleen lyhyellä sivulla sijainneelle pystylle. Tehtävähän oli muuten simppeli, mutta lähestymiset esteille oli lyhyitä, ja kokoajan piti olla skarppina kääntämässä kohti seuraavaa estettä. Tätä tehtävää toistettiin pariin otteeseen, ja meiltä se sujui hyvin lukuunottamatta sitä, että viimeiselle pystylle ihanteellista ponnistuspaikkaa oli vaikea löytää. Aina oltiin ihan pohjassa, korjausyrityksistäni huolimatta. Aina ei voi onnistua. W kuitenkin kiipesi kiltisti joka kerta yli, vaikken osannutkaan tuoda sitä oikein esteelle. Kiltti heppa.

Seuraava tehtävä alkoi edellisen tehtävän viimeiseltä esteeltä, eli juurikin siltä lyhyen sivun pystystä. Siitä sitten jatkettiin lävistäjälle okserilla, ja viimeisenä tultiin pitkänsivun lopussa sijainnut pysty. Nyt kun se vaikealta tuntunut pysty olikin ensimmäisenä hyppynä, ei siinä ollut mitään ongelmaa. Sopiva tie oli helppo löytää, mikä mahdollisti hyvän ponnistuspaikan ja kivan, pyöreän hypyn. Okserille taas tultiin vähän lähelle, muttei mitenkään mahdottoman surkeaan paikkaan. Viimeisessä välissä sain jopa vähän ratsastaa eteen, jotta saatiin ponnistuspaikka järkeväksi.

Lopuksi nämä kaksi radanpätkää yhdistettiin viiden hypyn radaksi, josta onkin video tässä alla. Nyt rata sujui mielestäni hyvin rytmissä, ja laukka tuntuu nyt sopivan napakalta, ja hevonen pysyy riittävän lyhyenä. Tästä laukasta pystyy hyppäämään niin läheltä kuin kaukaakin ilman katastrofia.



 Ainoa asia, joka minua vaivasi, oli se, ettei ohjat meinanneet pysyä kädessä. Kun W hikosi, ohjat muuttuivat liukkaiksi ja sain rystysen valkoisina puristaa ohjia, etteivät ne pääsisi valumaan pidemmiksi. Valmennuksen jälkeen pesin myös ratsastushanskani, sillä niihin on varmaan imeytynyt ainakin litra showshinea ja kaikenmaailman mömmöjä, joska jatkossa pito olisi parempi! Meillä on siis käytössä Bagarin Biothane ohjat, jotka ovat olleet ihan huippuhyvät käytössä. Nyt kuitenkin niistä on lähtenyt pari niitä "nypyköitä" repsottamaan, mikä huonontaa ohjien pysyvyyttä käsissä. Uusia ollaan yritetty löytää, mutta kaikissa nettikaupoissa tuntuvat olevan loppuunmyydyt. Muutkin ovat siis huomanneet ohjien ihanuuden. Pitänee siirtyä taas kumiohjiin, jos pito ei hanskojen pesun myötä parane.