Keskiviikkoiset estetreenit.

Eilen käytiin taas hyppäämässä. Kotoa tallille lähtiessämme ehdin jo innostumaan, sillä aurinko oli pilvessä ja luulin pääseväni ratsastamaan ihan kohtuullisessa lämpötilassa. Toisin kävi, aurinko porotti valmennuksen ajan taas pilvettömältä taivaalta. Ollaan me suomalaiset muuten aika kovia, kun miettii kuinka kovia lämpötilanvaihteluita me kestetään. Talvella pakkasta on parisenkymmentä astetta ja kesällä se yli parikymmntä lämmintä. Aikamoista.

Anyway, tälläkertaa tunnin aiheena oli kääntämisharjoitukset. Ja nimenomaan siten, että kääntäminen tapahtuisi ulkoavuilla, eikä sisäohjasta kiskomalla kuten harmittavan usein näkee. Se on se ratsastajien luontainen apinareaktio, sisäohjaan on helppo turvautua. Enkä väitä ettei itsellänikin olisi välillä ongelmia tämän asian kanssa. Jotta ulkoavuilla kääntäminen onnisuisi, on sisäpohkeen mentävä hyvin läpi, muuten hevo karkaa lapa edellä ulos. Alkuverryttelyssä siis leikiteltiin ajatuksella, että ratsastettiin hevosia saamaan sisätakajalkaa hyvin alle.

Tässä ollaan kääntämisharjoituksessa. Ainakin luulisi ulkoapujen olevan kovassa käytössä kun sisäohja on ihan pyykkinaruna.. :D

W tuntui ravaillessa vähän veltohkolta, mutta uskoin sen piristyvän laukkojen ja ensimmäisten hyppyjen aikana, kuten edelliselläkin kerralla. Ja niinhän siinä kävikin. Verryttelyjen jälkeen aloitettiin puomien ja pikkupystyn avulla kääntämisharjoitukset. Pitkän sivun lopussa tultiin puomille, jolta jatkettiin lyhyen sivun keskellä olleelle pystylle, ja tultiin vielä seuraavan pitkän sivun alussa olevalle puomille. Tätä tehtävää jatkettiin pari kierrosta ympyrällä, ja sama toistettiin myös toiseen tuuntaan. Oikeassa kierroksessa avut eivät selkeästikään menneet yhtä hyvin läpi kuin vasemmassa, sillä kaarteet tuppasivat vähän venähtämään. Tehtävästä kyllä selvittiin, mutta työta pystylle selviämisen eteen oli tehtävä.

Pienten kävelyjen jälkeen jatkettiin edelleen ympyrällä, nyt kentän toisessa päässä olleilla kahdella pienellä pystyllä. Tälläkertaa oikea kierros oli helpompi, ja ponnistuspaikat pystyille olivat ihan kivoja. Vasemmassa kierroksessa taas kaarteet eivät olleet niin helppoja, ja ponnistuspaikat sattuivat vähän turhan lähelle estettä. Itse kyllä aika hyvin näen jo useiden metrien päästä, sattuuko askel esteelle hyvin vai ei, mutten välttämättä uskalla reagoida väärän ratkaisun pelossa. Sitten me vaan ajellaan tunteella ja toivotaan parasta, haha. Ehkä vain pelkään pilaavani nuoren hevosen ratsastamalla sen huonoihin paikkoihin ja tekemällä vääriä ratkaisuja.

Seuraavasi alettiin hyppäämään tehtäviä, jotka jo vaativat huolellista suunnittelua tien suhteen. Toinen edellisen tehtävän pikkupystyistä muutettiin okseriksi, jolta jatkettiin ikäänkuin lävistäjälle ylisöpölle kukkaesteelle, ja siitä edelleen lyhyellä sivulla sijainneelle pystylle. Tehtävähän oli muuten simppeli, mutta lähestymiset esteille oli lyhyitä, ja kokoajan piti olla skarppina kääntämässä kohti seuraavaa estettä. Tätä tehtävää toistettiin pariin otteeseen, ja meiltä se sujui hyvin lukuunottamatta sitä, että viimeiselle pystylle ihanteellista ponnistuspaikkaa oli vaikea löytää. Aina oltiin ihan pohjassa, korjausyrityksistäni huolimatta. Aina ei voi onnistua. W kuitenkin kiipesi kiltisti joka kerta yli, vaikken osannutkaan tuoda sitä oikein esteelle. Kiltti heppa.

Seuraava tehtävä alkoi edellisen tehtävän viimeiseltä esteeltä, eli juurikin siltä lyhyen sivun pystystä. Siitä sitten jatkettiin lävistäjälle okserilla, ja viimeisenä tultiin pitkänsivun lopussa sijainnut pysty. Nyt kun se vaikealta tuntunut pysty olikin ensimmäisenä hyppynä, ei siinä ollut mitään ongelmaa. Sopiva tie oli helppo löytää, mikä mahdollisti hyvän ponnistuspaikan ja kivan, pyöreän hypyn. Okserille taas tultiin vähän lähelle, muttei mitenkään mahdottoman surkeaan paikkaan. Viimeisessä välissä sain jopa vähän ratsastaa eteen, jotta saatiin ponnistuspaikka järkeväksi.

Lopuksi nämä kaksi radanpätkää yhdistettiin viiden hypyn radaksi, josta onkin video tässä alla. Nyt rata sujui mielestäni hyvin rytmissä, ja laukka tuntuu nyt sopivan napakalta, ja hevonen pysyy riittävän lyhyenä. Tästä laukasta pystyy hyppäämään niin läheltä kuin kaukaakin ilman katastrofia.



 Ainoa asia, joka minua vaivasi, oli se, ettei ohjat meinanneet pysyä kädessä. Kun W hikosi, ohjat muuttuivat liukkaiksi ja sain rystysen valkoisina puristaa ohjia, etteivät ne pääsisi valumaan pidemmiksi. Valmennuksen jälkeen pesin myös ratsastushanskani, sillä niihin on varmaan imeytynyt ainakin litra showshinea ja kaikenmaailman mömmöjä, joska jatkossa pito olisi parempi! Meillä on siis käytössä Bagarin Biothane ohjat, jotka ovat olleet ihan huippuhyvät käytössä. Nyt kuitenkin niistä on lähtenyt pari niitä "nypyköitä" repsottamaan, mikä huonontaa ohjien pysyvyyttä käsissä. Uusia ollaan yritetty löytää, mutta kaikissa nettikaupoissa tuntuvat olevan loppuunmyydyt. Muutkin ovat siis huomanneet ohjien ihanuuden. Pitänee siirtyä taas kumiohjiin, jos pito ei hanskojen pesun myötä parane.