Täällä taas.

Viisi  päivää vierähti Jyväskylässä lomaillen kaikesta. Ei aikatauluja, ei harrastuksia, ei kiirettä - juuri tätä minä nyt tarvitsinkin!

Lomafiilis on ilmeisesti jäänyt päälle, sillä kotiuduin Jyväskylästä jo torstaina, eikä minusta saatika Wermeroosasta silti ole kuulunut täällä blogin puolella pihaustakaan. Kaipa olen lomani ansainnut, ja onhan näistä vihdoin tännekin rantautuneista helteistä pakko pysähtyä nauttimaan. Nyt on luvassa vähäkuvaista kilometripostausta aiemmilta päiviltä!

Lomareissuni aikana Wermen liikutuksesta on pitänyt huolta sekä Kaisa, että äitini. W on maastoillut ja toiminut kouluratsuna edellisviikolla, kun minä löhösin auringossa kirjaa lukien. Heti perjantaina Werme kuitenkin pääsi hyppäämään, teemana sarjat. Sarjoja tosiaan ollaan hypätty vähän, johtuen luultavasti vakituisen estevalmentajan puuttumisesta. Pakattiin hevonen ja varusteet autoon, ja suunnattiin suhteellisen lähellä sijaitsevalle tallille. Estetunnin piti Tiina, joka on opettanut minua ratsastamaan jo silloin, kun vielä letit hulmuten laukattiin Pätkä-ponin kanssa.

Tunnin aikana hypättiin tosiaan sarjaa, aluksi apupuomien kanssa, lopulta myös ilman niitä. Sarjalla ongelmana on se, että W jostakin syystä (krhm.. for real vika on todennäköisesti ratsastajassa) hakeutuu sarjalla ja usein helposti myös muilla esteillä ihan vasempaan laitaan. Ongelma muodostuukin siitä, että kun hevonen hyppää ensimmäisen esteen vinoon, on aikamoista extremeurheilua selviytyä kahden laukan välissä tahattomalla kaarevalla tiellä seuraavalle esteelle. Tähän väliin pakko mainita se, että minulta pääsee välillä tahattomia huudahduksia (HUIIII, AAAAA, OHO...) , kun ponnistuspaikka on huono, sarja on aika otollinen paikka näille huudahduksille. Apupuomien kanssa tehtävä sujui kuin leikiten, mutta tehtävä vaikeutui heti, kun puomit otettiin välistä pois.

Niin hieno este!

Taas piti muistuttaa itseään, että harjoittelemassahan tässä ollaan, kukaan ei ole seppä syntyessään. Ei sillä, ei meillä nyt mitenkään huonosti mennyt, W:llä oli tosi kiva imu esteelle, ja heppa ihan napakka muutenkin. Kun jälkikäteen omaa ratsastusta videopätkiltä tutkailin, olisin voinut nostaa tamman nenän vähän ylemmäs, jolloin heppa olisi ollut lyhyempi ja helpompi säädellä. Ensi kerralla sitten taas paremmin. Sarjan lisäksi tunnin aikana hypättiin myös pieniä radanpätkiä perusesteillä. Kaikenkaikkiaan tunti oli oikein mukava. Toisaalta lähes viikon ratsastamattomuuden jälkeen itsellä olo oli taas kovin alkeisratsastajamainen. Lahjattomat treenaa, vai mitä? ;)

Wermeroosan kesähymy ♥

Lauantaina itselläni oli helteisen sään vuoksi kovin laiska olo, joten lähdettiin Wermeroosan kanssa käyntimaastoon. Luultavasti pienestä tuulenvireestä johtuen ötököitäkään ei ollut paljoa (paria paarmaa ja niitä maailman ärsyttävämpiä suuhun ja silmiin tunkevia pikkukärpäsiä lukuunottamatta), joten mikä olisikaan mukavampaa tekemistä heppakamun kanssa kuin käppäillä kaikessa rauhassa vapain ohjin ja mietiskellä maailman menoa. Asfalttitietä välttääkseni käppäiltiin W:n kanssa erään mökin ohi vievää parisataa metriä pitkää tiepätkää, kun mökin pihaan ajoi auto. Yllätyin, sillä oltiin luultu mökkiä asumattomaksi, kun ei koko talven saatika kevään aikana ollut niillä kulmilla ketään näkynyt.

Tervehdin kuitenkin ihmisiä iloisesti, mutta harmikseni nämä ikääntyneemmät ihmiset eivät katsoneet hyvällä meidän reittivalintaamme. Sain kuulla vihaiseen äänensävyyn korotetullä äänellä kuinka olen tiellä, jolla ei ehdottomasti saa kulkea, ja minun on poistuttava tieltä kaakkini kanssa ja pian. Todellisuudessa jokamiehenoikeuden mukaan myös yksityisteillä saa ratsastaa vapaasti, mutta pahoittelin reittivalintaamme kovasti ja jatkoin tiepätkän loppuun. Itse en ole aiemmin kohdannut tällaista suhtautumista ratsukkoon, sillä aiemmin suurin osa ihmisistä tuntuu olevan hyvin neutraaleja tai positiivisella mielellä kohdatessaan hevosen tiellä. Itse en vain keksi, mitä todellista haittaa siitä voi olla, että ratsukko kävelee nätisti mökin ohi. Ei ainakaan mitään meluhaittaa, eikä nurmettuneella tiellä ei näy minkäänlaisia jälkiäkään siitä, että hevonen siitä kulkee. Ehkä se onkin vaan periaatekysymys.

Jatkoin suunnittelemani lenkin loppuun, enkä enää paluumatkalla uskaltanut mennä saman mökin ohi. Jouduin siis menemään pidemmän pätkän asfalttitien laitaa, jossa autoilijat luultavasti kuvittelevat olevansa oman elämänsä Kimi Räikkösiä ja kaahaavat sen minkä vaan uskallus antaa periksi. Yllätyksekseni nämä kohtaamani oman elämänsä Räikköset hiljensivät huomattavasti vauhtiaan heti hevosen huomatessaan. Kiitin näitä mateluvauhtia ohittavia autoilijoita hymysuin vilkuttamalla. Vaikka W ei pelkää liikennettä, on hevosten kanssa aina riskinsä. Koskaan ei tiedä kuinka hevonen reagoi ohittaviin kulkuneuvoihin, ja kovat vauhdit aiheuttavat ylimääräisiä sydämentykytyksiä mahdollisiin vaaratilanteisiin.

Tallille palatessa päätettiin vielä käydä Wermeroosan kanssa kahlailemassa järvessä. Werme ihmetteli alkuun kovasti rantaan ajautuneita kaisloja ja muuta töhnää, mutta hetken pörinöiden jälkeen marssi veteen esimerkillisesti. Aikaisemmin se on halunnut pysytellä kovin matalassa vedessä, siten että vesi on maksimissaan polvenkorkeudella. Nyt se kuitenkin marssi suoraan niin syvälle, että vettä oli jo mahaan asti. Siellä se sitten tyytyväisenä seisoskeli vettä etusillaan kauhoen ja ympärilleen katsellen.

Kotiin tullessani huomasin, että paikallisessa ilmaisjakelulehdessä olikin juttu hevosen/ratsukon kohtaamisesta liikenteessä. Liekö nämä ihanat autoilijat lukeneet jutun, kuitenkin esimerkillistä toimintaa, ja negatiivisen vastaanoton saanut maastoreissu sai positiivisen lopun.

Sunnuntain W sai lomailla ja nauttia (ehkä ennemmin läkähtyä) lämpimästä säästä. Maanantaina minä taas kipusin rohkeana Wermeroosan selkään ukkosvaroitusta uhmaten. Harrastin tuolloin vakavamielistä rentoa kouluratsastusta, ja meillä sujuikin ihan huippuhyvin! Ensin W oli tooodeellla hiiidaaaas, mutta sitten sen moottori lähtikin käyntiin ja sainkin vapaalippukyytiä kaikissa askellajeissa. Laukatessakin laittaessani sisäpohkeen kiinni asettaakseni hevosen, W vain pyöräytti häntää ja lisäsi vauhtia. No, hyvähän se vaan on, että neitihevosella riittää virtaa näillä keleillä! Oltuani jonkin aikaa rukkasena iloisen hevosen kyydissä, päätin että nyt pitää ryhdistäytyä ja alkaa ratsastaa!

Pilvetön taivas, järvi ja suomenhevonen - Kappale kauneinta Suomea ♥

Löysin itsestäni keskivartalon. Ne jossakin piilossa olevat vatsalihakset, joita korsetiksikin kutsutaan. Ja kappas vaan, W jäi nätisti painon alle kaikissa askellajeissa, kuin se olisi ollut eri hevonen. Olen ehkä aika mukavuudenhaluinen ratsastajana, enkä mielelläni poistu mukavuusalueeltani kun ratsastan itsekseni. Nyt kuitenkin ylitin itseni, sillä aiemmin en ilmeisesti ole osannut käyttää keskivartaloani oikein, kun en tällaista reaktiota ole siten hevoseen saanut. "Sun vaan täytyy alkaa ratsastaa", on Kaisa moneen otteeseen sanonut, ja nyt vasta todella tajuan, mitä hän tällä tarkoitti. Nimittäin se niin vaikealta tuntunut laukasta käyntiin siirtyminenkin onnistui ongelmitta. Ainakin kerran, uudestaan en enää uskaltanut yrittää, haha! Kun työt kentällä oli tehty, käytiin taas järvessä loiskuttelemassa. W selvästi nautti viileästä vedestä, eikä sillä tuntunut olevan kiire mihinkään. Paitsi kaisloja syömään.

Pahoittelen puhelinlaatua!

Rannasta palattuamme W pääsi pesun ja muiden hoitotoimenpiteiden jälkeen laitumelle syömään iltaruokansa kauniiseen auringonpaisteeseen. Niin, sitä "kesän hurjinta ukkosmyrskyä" ei näkynyt mailla halmeilla. Eikä ole näkynyt tähänkään mennessä.