Viimeviikolla

Terve taas. Helle hellii edelleen, keli on ulkona kuin lehmän henkäys ja paarmoja ja muita öttiäisiä enemmän kuin laki sallii. Wermeroosaa on säälitty, ja se on saanut viettää päivät tallissa, viileässä ja suojassa ötököiltä. Iltaisin sitten ollaan taas puettu W:lle sukkapuku päälle ja viety yöksi laitumelle.

Itse olen viettänyt suurimman osan ajastani töissä, mutta tallillekin olen ehtinyt. Menneellä viikolla Kaisa ratsasti torstaina, itse taas heti perään perjantaina. Minun oli tarkoitus mennä katsomaan ja kuvailemaan Kaisan ja Wermen työskentelyä, mutta edellisen illan työvuoro venähtikin pitkälle yli puolenyön, eikä aikainen herätys oikein meikäläistä napannut. Kuvailut jäivät siis äidin vastuulle.

 Näissä tunnelmissa siis torstaina(?). Tämä tyttö on ihan sekaisin viikonpäivistä, en ymmärrä miten osaan ylipäätään mennä oikeana päivänä oikeaan aikaan töihin. Hehe.

Tosiaan, koska en itse päässyt paikalle, joutui äiti raportoimaan minulle, kuinka W oli mennyt. Hyvin kuulemma. Kuten aina Kaisan kanssa. Olivat työskennelleet paljon laukassa, ravi kuulemma alkaa olemaan jo aika kiva, mutta laukka vaatii vielä työstämistä.

Tämä viikko ollaan menty ilmeisen sumussa, sillä totta puhuakseni en edes muista, minä päivänä olen ratsastanut, tai milloin W:llä on ollut vapaa. Kuvien tiedoista tarkistettuani voin todeta, että ratsastin perjantaina.

Kello seitsemän pintaan aamulla lähdettiin tallille, selvitäksemme reissusta ennen hellettä. Lämpötilat oli jo siihen aikaan parinkymmenen asteen hujakoilla, mutta paarmat olivat ilmeisesti vielä unilla. Perjantaina ratsastaminen oli taas vaikeaa. Oma kehonhallinta täysin hukassa, ja se hyvä tekemisen meininki puuttui. Syynä lienee huonosti nukuttu mennyt viikko, mutta kuitenkin fiilis oli huono. Menin taas ilman jalustimia, jotta en voisi varata painoa liikaa jalustimille, vaan minun olisi käytettävä vatsalihaksia pysyäkseni menossa mukana.

Koska suunnitelmissa olisi suunnata Porvooseen koulukisoihin elokuun alussa, harjoittelin pieniä pätkiä radasta. Mielessä kyllä kävi jo, että jätän kisat väliin kun tuntuu taas tuo ratsastaminen niin vaikealta. Ehkä yritän tsempata, sillä ei meno videolla ja kuvissa näyttänyt läheskään niin pahalta kuin selkään tuntui. Tarvitsee kai ottaa Kaisalta taas kunnon kuuri kouluvalmennusta ennen kisoja. Josko taas saisi niitä onnistumisen fiiliksiä useammin. Hevonen kyllä tekee kaiken mitä pyytää, mutta kun itse ei hallitse kroppaansa kuten haluaisi, on hyvän fiiliksen löytäminen hankalaa.

Itsekriittinen minäni pääsi siis taas valloilleen. Huoh. Koskahan voisin oppia iloitsemaan niistä pienistäkin asioista, jotka sujuvat hyvin? Aina, kun jokin vaikea juttu alkaa sujumaan, löydän uusia epäkohtia joihin kiinnitän huomioni, enkä ehkä osaa iloita muista onnistumisista. Ehkäpä tässä on se syy, miksi
esteratsastus on enemmän minun juttuni.

Ei  meidän meno kuitenkaan niiin pahalta näytä?

Pitänee jatkossa yrittää keskittyä iloitsemaan niistä asioista jotka meiltä sujuu hyvin. W ei aina vaan ymmärrä epämääräisiä apujani tai vinoa könötystäni. On se silti niin paras kun se sietää niin paljon virheitäkin.