Itsekriittisyyttä ja onnenhetkiä.

Minunhan oli siis alunperin tarkoitus suunnata nyt tulevana lauantaina Nastolaan koulukisoihin ajelemaan Helppo B:3, mutta suunnitelmiin tulikin muutoksia, joten kisat jää tälläerää väliin. Kisoista innostuneena menin kuitenkin nyt kahtena päivänä putkeen W:llä Kaisan valvovan silmän alla. Juuri nyt varsinkin vatsa- ja selkälihakset muistuttavat olemassaolostaan, Kaisa ei päästä tätä ratsukkoa ihan helpolla, hyvä niin!

Villihevonen on lassottu laitumelta.

Tässä vaiheessa perunasäkkiä vielä naurattaa. Perunasäkki on muuten notkea kuin näkkileipä, tässä mallia notkeista lonkista..

Ensimmäisenä päivänä eli eilen tiistaina minulla tuntui olevan paljon ongelmia oman kehonhallinnan kanssa. Olo oli kuin alkeisratsastajalla, kaikki tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta. Hevonen kyllä oli helppo ja mukava, mutta itsellä siellä selässä oli kovin vaikea olla ja pystyä vielä antamaan hevoselle apujakin. Voi hyvää päivää taas. Kädet elää ihan omaa elämäänsä, ryhti on yhtä hyvä kuin perunasäkillä ja paino karkaa ulos jonka vuoksi olen mahdottoman vino. Ei lienee siis ihmekään, että olo selässä on hankala? Kädet minulla on kuitenkin rauhoittunut aiempaan verrattuna huomattavasti, eikä vasemman käden apinareaktio ole enään niin voimakas. Sen sijaan sain kuulla parisataa kertaa tunnin aikana "Oikea käsi alas!!!" huomautuksia. Ohjat toimivat jostakin syystä minulle ikäänkuin turvana, vaikka tiedän sen olevan väärä toimintatapa. Hevosen etuosassa olevat ongelmat kuten epätasainen tuntuma, on vain oire huonosta takaosan käytöstä. Ehkä joskus opin reagoimaan ensimmäisenä pohkeella käden sijaan. Opituista tavoista on vaan niin äärimmäisen vaikea päästä eroon.

Äiti yritti ottaa kauniin kesäisen maisemakuvan, ja perunasäkki ohjaa ratunsa juuri silloin eteen, hävytöntä!

Perunasäkki muistaa välillä katsoa hevosen harjan sijaan myös eteensä!

Jo toistamiseen Kaisa otti kovemmat keinot käyttöön hallitsemattomasti heiluvien ja tekevien käsien kanssa ja teippasi ne yhteen. Ei liene sallittua koulukisoissa, haha! On kovin turvaton ja outo olo, kun se, mihin on tottunut jo kauan turvautumaan, otetaankin pois käytöstä. Ja hevonen alkaa kulkemaan heti paljon paremmin, kun tuntuma on tasainen, eikä kädet tee mitä sattuu. Edelleen ratsastajan asento muistuttaa kovasti perunasäkkiä, mutta yksi asia sentään korjautui edes vähän. Tunnin aikana tehtiin kaikenlaista, pohkeenväistöstä ja avotaivutuksesta aina keskiaskellajeihin. Werme suoritti kaiken kiltisti ja ongelmitta, mutta se tietty "Hei, nyt meillä menee hyvin, jes!"-fiilis jäi puuttumaan. Oma vinous, huonoryhtisyys ja ratsastamisen vaikeus saivat mielen maahan. "On meillä mennyt paljon paremminkin", ajattelin.

Kovat keinot käytössä.

Ehkä kyse onkin siitä, että nyt ollaan asian ytimessä, ratsastuksessa. Ennen oltiin iloisia siitä, jos laukka ylipäätään nousi, oli se sitten oikea tai väärä laukka, pelkkä reagointi riitti. Tämän jälkeen oltiin onnenkukkuloilla, kun mahduttiin laukkaamaan ympyrällä, ja hevonen edes kääntyi myös laukassa. Talven aikana meille on löytynyt tahti, josta silloin iloittiin. Entäs nyt, kun ratsutukselliset perusasiat alkaa olla hallussa? Itselläni on sellainen olo, että ratsastustaitoni ovat menneet suuren harppauksen taaksepäin. Niin ei kuitenkaan välttämättä ole, vaan nyt pitäisi ehkä keskittyä hevosen liikkumisen sijaan myös siihen omaan ratsastukseen. Ratsastuskuvia ei edes tee mieli julkaista, kun lähes kaikissa joko ei ole ryhtiä lainkaan tai kädet/jalat huitelevat omilla teillään. Positiivista on sentään se, että hevonen näyttää tyytyväiseltä kuvissa.

Hyvää istuntaa etsittiin kissojen ja koirien kanssa.

Vuosien saatossa monet valmentajat ovat sanoneet minun olevan liian itsekriittinen ratsastustani kohtaan, tavoittelen liikaa täydellisyyttä. Ehkä itsekriittisyys ja täydellisyyden tavoittelu tietyissä asioissa vaan on osa minua, tietyt onnistumiset motivoivat minua jatkamaan ja yrittämään enemmän. Eilisen tunnin jälkeen oli kovin epäonnistunut olo, vaikkei meillä varsinaisesti nyt huonosti mennytkään.

Tässä W näyttää naamastaan ihan ponilta! Voiko X-Full kokoinen pää edes näyttää ponilta?

Tänään sujui mielestäni jo paljon paremmin. Edellisen päivän alkeisratsastajafiilis oli poissa, ja tunnilta otetut kuvatkin näyttää siltä, kuin olisin yön aikana laistunut +10 kiloa. Ehkä meno ei näyttänytkään niin epätoivoiselta, sillä käteni saivat touhuta tänään kaikessa rauhassa, eikä Kaisa teipannut niitä yhteen. Sen sijaan jalustimet minulta riistettiin kylmänviileästi alkuverkkojen jälkeen. Edellisenä päivänä kitisin, kun en saanut Wermeroosaa laukasta käyntiin ilman parinkymmenenmetrin jarrutusmatkaa ravissa. No ei kai se onnistukaan, jos en istu syvälle satulaan ja ratsasta siirtymistä loppuun saakka. Ilman jalustimia ratsastaminen pakottaa minut todellakin istumaan alas ja ratsastamaan. Niin ja käyttämään niitä jossakin tuolla olevia vatsalihaksia.

Tänään harjoiteltiin paljon vastalaukkoja. Laukattiin ensin pääty-ympyrällä myötälaukassa, josta kurvattiin vastalaukassa iso keskiympyrä ja palattiin takaisin myötälaukkaan päätyyn. Niin ja tämän jälkeen vielä pienennettiin ympyrää ja koottiin laukkaa josta lopulta siirryttiin käyntiin. Tein tänään Wermen kanssa ensimmäisen oikeasti onnistuneen siirtymisen laukasta käyntiin. Aina sinne on tullut siirtymisen väliin epämääräinen hetki raviaskeleita, tänään niitä ei tullut! Kaisan kanssa Wermehän vaikka tanssii ripaskaa tai laukkaa takaperin, minulle onnistunut laukka-käynti siirtymä on iso voitto. Etenkin oikeassa kierroksessa paino valahtaa vasemmalle ulos, jolloin W:kin karkaa ulos, eikä käyntiin siirtyminen täysin onnistunut. Yritys kuitenkin täys kymppi. Kyllä onnistumiset varmasti myös oikeaan kierrokseen löytyvät ajan kanssa harjoittelun myötä. Vastalaukoilla haettiin luullakseni takajalkoja aktiivisiksi alle, ja tässä kyllä onnistuttiin.

Vakavana vastalaukkaa!

Kun luulin, että ollaan jo lopettelemassa, Kaisa ilmoitti, että nyt muuten kokeillaan laukanvaihtoja. Hurjaa! Tehtävä toimi siten, että mentiin vastalaukkaa uraa pitkin kulmat pyöristäen. Pitkän sivun lopussa hevonen asetettiin selkeästi ulos, ja takaosa ikäänkuin työnnettiin voimakkaasti ulkopohkeella sisään, jolloin hevonen teoriassa korjaa tasapainonsa vaihtamalla laukan. Eipä itselläni olisi käynyt mielessäkään, että sillätavoin hevonen voisi tajuta vaihtaa laukan. Ehkä mä olisinkin ollut harvinaisen tyhmä hevonen. W kuitenkin hetken tuumattuaan oivalsi, mitä haettiin ja laukka vaihtui onnistuneesti. Voi sitä onnen määrää! Minä tein Wermeroosan kanssa onnistuneen vaihdon suoralla uralla siten, että myös takajalat vaihtoivat, voitteko kuvitella!



W selvästi tajusi tehneensä oikein, ja jatkoi vaihdon jälkeen tänttäränttää häntä suorana uraa pitkin. Neitihevonen innostui tästä laukanvaihtojutusta niin, että kuumui kovasti. Ennen laukannostoja se röhki kuin pieni sika ja laukannostot lähtivät kuin tykinsuusta. Hih, ihana heppa! Toisen onnistuneen vaihdon jälkeen lopetettiin ja oltiin tyytyväisiä näihin onnistumisiin. Oma itsekriittisyyskin hellitti hetkeksi, kun onnistuttiin jossakin uudessa asiassa ensimmäistä kertaa.

Tästä on hyvä jatkaa kohti positiivisempaa ja vähemmän itsekriittistä ratsastusta!