Saatoin oppia ratsastamaan menneellä viikolla!

Heippaheippa! Olen potenut huonoa omatuntoa johtuen blogin hiljaisuudesta. Minkäs teet, kun tallille ennättää vasta, kun on jo niin pimeää, että kuvista tulisi jotakin muuta kuin kaunista katsottavaa.

Eniveis, Wermeroosa on viihtynyt uudella tallilla vallan mainiosti. W on päässit jo äitini toimesta maastoilemaan, itse olen pyörinyt lähinnä kentällä. Kuten toissapäivänä, jolloin olin taas Kaisan opissa. Edellisviikolla sain isoja oivalluksia, niinkin perusasiassa kuin asettaminen ja taivuttaminen. Kyllä. Werme olisi mieluiten asettumatta ja asettaessa pää kääntyy leuka edellä, ei siten kuten pitäisi, joten asetusta ja taivutusta on ollut vaikea saada läpi.

Viimeviikolla hiottiin siis taktiikkaa, ja käytiin pitkää keskustelua W:n kanssa siitä, kuuluuko asettua vaiko ei. Tällöin Werme vei monta erää 6-0, lopuksi saatoin minäkin maistaa vähän voittoa; Alla oli rento, hyvin ja kuuliaisesti kulkeva hevonen. Tämän viikon tunnilla jotakin oli selvästi oivallettu, sillä aloitettiin samanlaisella hevosella, jolla edellisellä kerralla lopetettiin. Ihan huippufiilis, pitkästä aikaa tuntuu, että olen itse kehittynyt nimenomaan W:n ratsastamisessa!

Odotin koko eilisen päivän innolla, että pääsisin taas testailemaan oppimiani asioita, tai että onko hevonen ylipäätään enää avuilla. Oli se! Ei muuten haitannut parinkymmenen asteen pakkaset, hymy oli ehkä jäätynyt naamalle ja sormet ohjien ympärille, mutta hevosen toimiminen sai unohtamaan kylmyyden.


Ravissa meillä menee jo pätkiä ihan hyvin, tosin välillä meille tulee tahtojen taisteluita, joista kyllä päästään yleensä nopeasti yli. Välillä joutuu muistuttelemaan W:tä parin sekunnin välein, että kuinka pitikään kulkea, mutta toistojen kauttahan sitä opitaankin. Hetkittäin Werme taas luulee olevansa ravuri, ja kiitää kuin Vermon takasuoralla. Ehkä nämä ovat niitä nuoren hevosen juttuja, joita pitää vielä antaa vähän anteeksikin.

Laukannostot onnistuvat nyt jo paljon paremmin. Välillä kuitenkin tapahtuu vahinko, enkä muista istua pystyssä, vaan könähdän ja samalla pollekin könähtää ja koko nosto menee ihan plörinäksi (..Kuten alla olevalla videolla). Kokoajan kuitenkin kehitytään ja mennään eteenpäin. W on saanut valtavasti voimaa laukkaansa kesään verrattuna, nyt se alkaa jaksaa jo kantaa itseään laukassa, jes!


Videoiden (vai voiko edes noin huonolaatuista materiaalia kutsua videoksi??) julkaiseminen täällä blogin puolella jännittää kovasti, sillä tiedän että ratsastuksessani tapahtuu paljon virheitäkin. Sanottakoon siis, että kokoajan opetellaan lisää, joten parempaan suuntaan ollaan menossa! Heh, välillä sitä tuntee itsensä ihan alkeisratsastajaksi näin yli kymmenen vuoden jälkeenkin..
Sen voin sanoa, että on minulla hieno hevonen. Vaikka itse sanonkin. Omaahan sitä katsoo aina kuitenkin ruusunpunaisten lasien läpi. 
Nyt viikonlopun aikana yritän taas saada järkeviä kuvia, jotta päästäisiin taas postailemaan! :)

Uusia asioita ja talviheppailuja.

Keskiviikkona Wermeroosa lastattiin hevosautoon, ja hurautettiin Alatalon tallille, Wermen ratsuttaneen Kaisan tallille. Katsoimme, että on fiksuinta siirtää W valmentajan lähelle, siten esimerkiksi ratsutukset on helpompi järjestää. W on jo kotiutunut uudelle kotitallilleen hienosti, ja alun kiihtymyksestä ollaan jo päästy yli.

Kaisa ratsasti Wermen eilen, taas kevyemmän jakson jälkeen. Itse en paikalle päässyt, mutta W-tamma oli kuulemma esittänyt kaikki sirkustemppunsa ja keksinyt käynnin, laukan ja ravin lisäksi ihan uusia askellajeja. Heh, ihan hieman vain ylimääräistä energiaa..?

Tänään kuitenkin minä pääsin kipuamaan taas pitkästä aikaa tamman kyytiin. Ensin kuitenkin suunniteltiin, että otetaan Wermestä talvikuvia (Ensimmäiset koko talvena!). Hevosta harjatessa huomattiin toisen takakengän olevan puoliksi irti ja vääntynyt, joten pikaista soittoa Isälleni, joka Wermen kengitykset muutenkin hoitaa. Tässä välissä ehdittiin käydä ottamassa Wepasta muutama talvinen patsastelukuva.

"Osaan olla aika suloinen.."

"Mutta oikeestaan mua ei ees kiinnosta."

Tervakorvainen söpöstelijä

"Syön sun naaman."

Kun kengittäjä viimein saatiin paikalle, ja kenkä takaisin kiinni, päästiin jatkamaan kuvailuja, tällä kertaa hevonen irti.

Huomatkaa Wermen maailman söpöimmät ja pehmeimmät vaaleanpuna-valkoiset kukkariimut!

Kun W:n päästi irti, ensin se vaan rauhassa käppäili, kunnes meni mukamas laiduntamaan aidan ali. Tajuteessaan tilanteen, se jopa innostui revittelemään. Mikäs siinä irrotellessa, kun kenttä on ihan superhyvässä kunnossa!

Tasajalkaloikkaa.

Kaiken tämän hurjaakin hurjemman villittelyn jälkeen vietiin puhiseva ja pörisevä kumipallo talliin, jonne se rauhoittuikin nopeasti. Satula selkään ja suitset päähän, sitten vain kentälle! Alussa olo oli taas kuin alkeisratsastajalla, reilu viikko sitten ratsastin edellisen kerran. Nyt pitäisi yrittää ehtiä useammin, W kun tekee töitäkin niin kovin mielellään.

Voin muuten kertoa, että huomasi hyvin Kaisan ratsastaneen edellisenä päivänä, niin kivasti W meni jo heti alussa. Ratsastin vaihteeksi taas ihan päämäärättömästi, tein mitä hyvältä tuntui; Siirtymisiä, asetuksia ja taivutuksia, väistöjä sekä avoa. Ihan pisti taas hymyilyttämään, kuinka taitava W jo on, enää tarvitsee itse opetella ratsastamaan!

Entäpä silloin, kun en ole tallilla?

Olen viimeaikoina käynyt aivan liian vähän tallilla. Hevonen on liikkunut kyllä riittämiin sekä kärryjen edessä, että ratsainkin, mutta itse olen tallille ennättänyt vain kerran tai kahdesti viikossa. Mihinkö aikani siis kuluu?

1. Koulu. Opintoni ovat sillä mallilla, että loppusuora häämöttää jo ja keväällä olisi tarkoitus valmistua. On siis täysin ymmärrettävää, että koulujuttuihin kuluu paljon aikaa. Ok, opinnäytetyötä en edes ole aloittanut (.. Ja sen pitäisi kohta olla jo puolessa välissä..), ja jos rehellisiä ollaan, ei minulla ole oppariin edes aihetta. Lisäksi työn alla on nettikurssi sekä juuri alkanut työssäoppimisjakso. TOP-jaksolla olen liikuntapainotteisessa iltapäiväkerhossa, toisinsanoen iltapäivät viiteen asti menee lasten kanssa hengaillessa. Niin ja keväällä edessä olisi viikon reissu Ylläkselle laskettelemaan (Heh, Alppihiihdon ohjaus- kurssi!), johan tässä paniikki iskee, kun ei minkäänlaisia lasketteluvehkeitä itse omista. Pientä stressinpoikasta havaittavissa..

2. Operaatio Fat camp. Vaatii ehkä pientä selitystä? Mäkkäritätinä on tullut syötyä evääksi burgeri jos toinenkin. Tai oikeastaan aika harvoin, kuitenkin kesän jälkeen on tapahtunut jonkinlainen notkahdus yleensäkin meikäläisen ruokavaliossa ja herkkuja on tullut naposteltua enemmän kuin laki sallii. Tilanne ei vielä ole punaista valoa vilkuttavan hälyttävä, mutta parempi tehdä pieni elämäntapamuutos nyt, ennenkuin tilanne riistäytyy käsistä. Olen ollut myös mitä mainioin keksimään loistavia syitä olla menemättä lenkille tai salille. Milloin olen mukamas liian väsynyt, sää on huono, maa on liukas tai on liian kiire. Ketä minä sillä luulen huijaavani? Itseäni tietenkin. Ei, tämä ei ole mikään uudenvuoden lupaus, vaan tätä on suunniteltu jo pitkään, ja nyt saa jenkkakahvojen puristelu peilin edessä loppua. Sain kuin ihmeenkaupalla erään ihanan ihmisen suunnittelemaan itselleni saliohjelman, joka onkin jo pitkään ollut hakusessa. Nyt siis edessä on tiukkaa itsekuria herkkujen suhteen (Tässä lusikoin parhaillaan rasvatonta maitorahkaa kera mehukeiton, samalla isäni rapistelee vieressä sipsipussiaan. Ei, en ole yhtään katkera..) ja kovaa treeniä, kuntosaleilun ja lenkkeilyn muodossa.

Joku wannabe- lenkkeilijä

Alla osuva video siitä, kuinka tässä olisi voinut käydä:



3. Työ. Jos en saa kaikkea aikaani kulumaan koulujuttuihin, työharjoitteluun tai urheiluun, olen saattanut eksyä töihin. Ei siinä mitään, onhan minulla ehkä maailman parhaat (!) työkaverit, vaikka työympäristö on ajoittain melkoisen stressaava. Ja myönnän, että opiskelun ja työnteon yhdistäminen tekee elämästä monta kertaa rankempaa, mutta viimeistään palkkapäivänä voi taputtaa itseään olkapäälle ja olla tyytyväinen itseensä, kun on jaksanut niska limassa (No saatoin vähän liioitella..) ahertaa. 

Kiva asiaankuulumaton kukkakuva piristämään päivää!

4. Lepo ja oma aika. Sitäkin ihminen tarvitsee, eikö vain? Välillä tuntuu, että vuorokaudessa on aivan liian vähän tunteja. Vaikka kuinka tsemppaisi ja yrittäisi, ei aina jaksamus riitä suunniteltuihin asioihin. Välillä saa siis ihan luvan kanssa vetää jumpsuitin päälle ja mönkiä sohvalle löhöilemään. Tai jos sattuu kaiken muun jälkeen jäämään ylimääräistä energiaa, ja sopivasti sattuu olemaan palkkapäivä, saatan kirmata kaupungille shoppailemaan. Naisellahan ei ole ikinä tarpeeksi vaatteita? Kaiken tämän lisäksi olen kova sotkemaan ja huono siivoamaan jälkiäni, joten siivoukseen ja imurinheilutteluunkin on varattava aikaa. Ja nyt minulla on menossa pienoinen operaatio, kun muutan kotoa pois muuttaneen isoveljen huoneeseen, ja tekemistä on vaikka muille jakaa. Tästä olen aivan innoissani, tänään kävin ostamassa ihanan ja ison uuden peilin, johon kaavailen ihania Hollywood-tyylisiä valoja. 

Välillä mennään näillä fiiliksillä, mallia näyttää Luukas, toinen meidän kissaherroista.

Niin ja erästä tärkeää ja terapeuttista osaa unohtamatta; Kaverit ja perhe! Kavereille on viimeaikoina jäänyt hävettävän vähän aikaa. Kuitenkin sillointällöin käydään kahvilla, jutellaan tai saatetaan olla hurjia ja lähteä juhlimaan, milloin mitäkin. Perheen kanssa tuleekin vietettyä aikaa, kotona kun edelleen asun. 
Tässä hieman erilaista postausta, näillä säälittävillä selityksillä yritän korvata hiljaista postaustahtia. Mitä piditte, onko tällaista mukava lukea vaihteeksi? 
Ensiviikolla sitten tapahtuu jännittäviä juttuja Wermeroosan kanssa, siitä lisää myöhemmin. 

Operaatio "ravurista" ratsuksi

Koska Wermellä on ollut pidempi jakso maastoilua ja kättyttelyä, ajateltiin suosiolla pyytää Kaisa läpiratsastamaan tamma. Ihan hyvä idea, sillä jo taluttaessa W oli kovin rasittava, se meni kuin veturi ja pysähtyminen vei useamman kuin yhden askeleen. Heh, ehkä olikin aika työskennellä oikeasti eikä vaan köpötellä. Minkäs teet, kun kenttä on ollut niin jäinen, ettei siinä halua mennä ollenkaan. Nyt kenttä on kuitenkin kesäkunnossa, mikä muuttaa tilannetta aikamoisesti. Kenttä oli kesäkunnossa, nyt se on taas jäätynyt melkoisen kovaksi.

Kun Kaisa ratsastaa Wermellä, se näyttää aina niin kovin helpolta. W näyttää tyytyväiseltä kokoajan, eikä vedä hernettä nenään, vaikka sitä joutuisikin korjaamaan enemmänkin. Werme kyllä liioittelee melkoisesti, kun pyydät sitä laittamaan takajalkaa alle, samalla lähtee helposti koko takaosa. Pientä hienosäätöä siis, onhan se tärkeää, että hevonen ylipäätään reagoi.

Nyt Kaisa on siit läpiratsastanut W:n useampaan otteeseen, ja tänään tamma oli oikein kiva, kun vähän köpöteltiin tänään.

Allaolevat kuvat siis 29.12.2013.

"Kyllä minä osaan jalkoja ristiinkin laittaa!"

Heh, W näyttää tässä jotenkin ihan jätti-isolta!

Heh, W on ollut karsinassa viimeaikoina kovin touhukas, nimenomaan yksin ollessaan sisälleoton jälkeen ennen heinien jakoa. Tamma on aiheuttanut päänvaivaa muunmuassa leikkimällä vesiautomaatillaan kastellen kaikki paikat, ja ongelma oli ratkaistava. Werme sai eilen likit- heppatikkarihärvelin (ok joku halpisversio), jota se nuolee ihan hullunkiilto silmissä. Tosin Wepan seinänaapurikin tahtoisi kovasti osingoille herkusta..



Luojankiitos, päivä on taas vähitellen entistä pitempi, joten pikkuhiljaa kuvien saaminenkaan ei rajoitu vain viikonloppuihin. Olen koko syksyn kurakelien ajan ajatellut "Jes, kohta tulee paljon lunta, saan ihania talvikuvia!", toivettani ei selkeästi olla säiden perusteella kuultu. Yksi huolenaihe on se, että on luvattu taas kovempia pakkasia, muttei lunta. Tarkoittanee sitä, että kenttäkin jäätyy taas kävelykuntoon, kuten kaikki maastotkin. Välillä sitä toivoo, että olisi maneesi ja voisi unohtaa kaikki huolet.
Järkevämpiä postauksia tulee, kunhan saan kameran mukaan tallille ja siedettäviä kuvia julkaistavaksi. Pahoittelen harvempaa blogin päivittelyä. Toki jos jokin erityisesti kiinnostaa, otetaan postausehdotuksia avoimin mielin vastaan!