Pakkasponi

Jee, lunta ja pientä pakkastakin!

Pientä epätoivonpoikasta on ilmassa ollut, kun on vuoroin ollut kurakelit ja vuoroin taas maa on niin kova ettei mennä muuta kuin käyntiä.

Nyt kuitenkin satoi sen verran reippaasti lunta, että päästiin menemään pieniä ravipätkiä ja tehtiin jopa parit laukannostot. W-tamma on ollut aika kevyellä liikutuksella juurikin näiden ei-niin otollisten kelien vuoksi, joten idiootti sähköjänis-virtaa löytyy vaikka muille jakaa.

On onni, että perheessä on ammattitutkinnon suorittanut kengittäjä, tässäkin tilanteessa isäni oli pelastava enkeli. Kun lumi oli vielä nuoskalunta, olisi se ikävästi jäänyt tieroiksi tilsakumittomaan kavioon, mutta ihana isä suostui laittamaan ne ennen ratsastusta, jee!

Itseasiassa odotin Wermeltä paljon pahempaa, tamma kuitenkin otti ratsastuksen alla olevien vapaiden jälkeen yllättävän lunkisti. Kovin kiltisti tamma oli harjatessa, kuitenkin oma utelias ja touhukas itsensä.

Alkukävelyiden jälkeen aloitin tekemällä lyhyitä käynti-ravi siirtymisiä ja asetteluja, jotta tamman saisi heti alusta asti kuulolle. Ja täm'h'n toteutui yllättävän hyvin olosuhteisiin nähden. Ihana W!

Alussa tamma toki oli hieman hidas pohkeelle, mutta lapojen ja koko etuosan ollessa hyvin hallinnassa Werme kuitenkin toimii lähes kuin ajatus. Tälläkertaa tein laukannostot ympyrällä, ja ne onnistuivatkin todella hyvin, tosin ensimmäinen nosto vasempaan kierrokseen pienen pukin kautta.

Vaikka lunta oli jo tullut ihan mukavasti, oli kenttä vielä omaan makuun hitusen turhan kova, joten kentällä mentiin vain hetki jonka jälkeen siirryttiin maastokävelylle.

En tiedä, mistä meidän perheen käsite "hevosen hymyily" tulee. Se ei liiity ylöspäin suuntautuviin suupieliin, tai ihmismäiseen hymyilyyn, mutta kahdessa ylemmässä kuvassa W hymyilee. Tältä näyttää tyytyväinen hevonen, maastossa kävellessä hevosenkin hyvän fiiliksen aistii, kun se pää rennosti matalalla, korvat tötteröllä uteliaana katselee ympärilleen. Tämä on se asia, jossa omat hermoni lepäävät. Tyytyväinen hevonen saa ratsastajankin hymyilemään.

"Mulla on hirvee nälkä, syömpä alkajaisiksi tämän pienen puun.."

 Jaa, mistäkö paljastuu Wermeroosan rotu? Jep, se on perinyt emältään valtavan ruokahalun, ja yllä olevassa kuvassa W kaivaa lumen alta jäkälää kuin poro, huomatkaa onnellinen ilme!

♥

Ja isot pahoitteluni, aika on ollut todella kortilla, en ole ehtinyt teille väsäilemään mitään joulukalentereita tai muita mukavuuksia, juoksen pää kolmantena jalkana paikasta toiseen ja yritän saada tarvittavat asiat hoidettua. Itse pääsen heppailemaan seuraavan kerran luultavasti viikonloppuna sekä omalla, että vieraallakin heppakaverilla.

Niin ja seuraavana maanantaina suunnataan taas Mäntyharjuun Jauhiaisen estevalmennukseen, siitäkin sitten postausta tulossa!