Viikonlopun vietin Lappeenrannassa opiskellen esteratojen saloja. Nyt enää muutamat harjoittelut muutamissa kisoissa, ja meikäläinen on valmis C-ratamestari! Kurssille innostuin lähtemään ihan oppimisen kannalta, varmasti omaan ratsastukseen ja kisoissa rataantutustumisiin vaikuttaa ajatukset ratojen takana. Kurssilla huomasin, kuinka paljon myös huonosti suunniteltuja ja toteutettuja ratoja olenkaan hypännyt kisoissa.
Vaikka kilpailusääntöjäkin on tullut lueskeltua, sain paljon myös ihan uutta tietoa siitä, mikä on sallittua ja mikä ei. Oman oppimisen lisäksi oletan ratamestarioikeuksien olevan hyödyksi myös ratsastusseuralleni. Odotan innolla, että näen kun minun suunnittelemiani ratoja hypätään ihan todellisuudessa.
Eilen rakenneltiin harjoitusmielessä meidän kurssilaisten suunnittelemia ratoja, ja ai että, kun alkoi tehdä mieli päästä ratsastamaan!
Koska tänään ajattelin olla laiska ja nysvätä koko päivän kotona yöpaidassa, menen vasta huomenna ratsastamaan, vuorossa taas estevalmennusta. Wermen rokotuslomakin sattui sopivasti loppuviikolle, joten nyt päästään sitten taas tykittämään uudella innolla!
Tähän väliin voitaisiin kuitenkin palailla viimeviikkoisiin hyppyihin, jotka ei tällä kertaa menneet niin hyvin kuin toivoin. Heti alusta asti W roikkui oikeassa ohjassa kiinni, enkä minä raukka mahtanut sille mitään. Etenkin ensimmäisillä hypyillä vasen ohja oli täysin tyhjä, hevonen ihan mutkalla ja oikeassa ohjassa järjettömän paljon painoa. Oikean ohjan kanssa on aiemminkin ollut ongelmia, mutta ei läheskään näin voimakkaasti. Todennäköisesti vaan joku ihan läpiratsastuksellinen juttu, W on löytänyt heikkouden omassa ratsastuksessani ja pystyy sitä kautta luistamaan töistä.
Aloitettiin ihan puomityöskentelyllä, jotka lopulta nostettiin pikkuristikoiksi. Tehtiin paljon voltteja, joiden avulla voisin saada saman tuntuman kumpaankin ohjaan.
Hypättiin kolmen esteen sarjaa, kumpikin väli kolmella laukalla. Jotta hevoset eivät olettaisi asioiden olevan aina tietyllä tavalla, aina välillä käännyttiinkin toisesta sarjavälistä kaarevalla uralla eri esteelle. Näiden toistojen avulla myös vasempaan ohjaan alkoi pikkuhiljaa tulla jotakin tuntumaa, ja välillä hevonen tuntui jopa suoralta.
Tuntuu vaan niin hassulta, kun vastahan 60cm:n korkuiset esteet tuntuivat isolta saavutukselta Wermen kanssa, nytkin okseri oli isoimmillaan metrissä ja pysty ysikympissä, eikä tuntunut olevan edes vaikeuksia päästä yli.
Jos kamera tulee otettua matkaan huomenna, palaillaan taas estejuttujen merkeissä myöhemmin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti