torstai 24. lokakuuta 2013

Epämääräistä höpöttelyä

Jipii, syysloma! Ja minullakin on ollut jopa neljä oikeaa lomapäivää, ei töitä, ei koulua, eikä mitään pakollista ja sovittua, ihanaa!

Olen tällä viikolla ratsastanut vain kerran. Tuntuu kovin omituiselta, kun yleensä on tottunut heppailemaan useamman kerran viikossa. Enkä rehellisesti sanottuna edes tiedä, milloin W:n kyytiin pääsen seuraavan kerran. Ensiviikolla, toivottavasti! Ja lupasin tänään Wermelle, että sitten mennään maastoilemaan ja rentoutumaan.



Niin ja eläinlääkäri kävi tallilla maanantaina. Ihan rutiinijuttuja tekemässä muille hevosille, raspauksia ja rokotuksia. Wermen silmät ovat vuotaneet jo jonkin aikaa, ja haluttiin eläinlääkärin tarkistavan ne, jos vaikka kyynelkanava olisi tukkeutunut. Toinen silmä oli ihan ok, mutta selvisi, ettei toisessa silmässä ole kyynelkanavaa ollenkaan. Mitä, eikö täydellinen hevoseni olekaan täydellinen!? Onko hevoseni siis kehitysvammainen? Saanko valittaa tästä valmistajalle? Heh, pikkujuttuhan tuo on, eikä kuulemma haittaa elämistä ja olemista millään tavalla, vaikkakin silmä saattaa tulehtua normaalia helpommin.



Minua hymyilyttää tällä hetkellä. Ja syynä on Wermeroosa, tuo ihan liian älykäs nuori hevonen. Kuinka se hörisee joka ikinen kerta, kun sitä menee hakemaan tarhasta, tai kävelet talliin. Se tunne on vaan niin ihana, kun kaikki muut hevoset ovat hiljaa, mutta W tervehtii aina iloisesti. Eikä tammalta lopu huumorintajukaan. Aina se on kaatamassa lattialle hetkeksi laskettuja ämpäreitä, ja voi hyvänen aika jos satut laittamaan hetkeksi sen ruokakuppiin jotakin muuta kuin syötävää, tavarat lentelee samalla vauhdilla lattialle. Tamma on ihan huikea persoona! Jos rapsuttelet sitä karsinassa, ja lopetettuasi se tajuaa, että olet lähdössä, se pistää korvat luimuun ikäänkuin sanoen "Ja mihinkäs sinä luulit meneväsi! Itse aloitit rapsutuksen, sitä ei noin vaan lopeteta!".

Joku maailman söpöin hirvi!

Sunnuntaina Kaisa starttaa Wermellä seurakoulukisoissa, ja ratsastaa tällä viikolla Wermellä useampaan otteeseen. Haluaisin kovasti päästä kisoja seuraamaan, mutta työvuorolista sanoo, että tämä tyttö viettää 8,5 tuntisen päivän töissä, mitäpä muutakaan sitä sunnuntaipäivänä tekisi..

Anteeksi epämääräinen postaus, ensiviikolla viimeistään yritän saada jotakin järkevää aikaiseksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti