lauantai 22. maaliskuuta 2014

Pilkkupollen juoksutus ja pikakuulumiset.

Terve vaan. Käykö tälläkertaa blogin hiljaiseloon selitykseksi se, että tosiaan kuukauden kuluessa opinnäytetyöni on oltava valmis, joten kiirettä on kaiken suhteen pitänyt.

Itse ennätin tänään ensimmäistä kertaa tallille tällä viikolla, josta koenkin hieman huonoa omatuntoa. Kaisa on liikuttanut tamman muutaman kerran viikolla, lisäksi W on juossut liinassa ja käynyt maastoilemassa äitini toimesta. Tänäänkin oli juoksutuspäivä, minä toimin kuitenkin vain kameramiehenä. (Kasvatin kamerakuumetta, sain lainaan ihanan Canonin kameran!..)



"Kun keskityn, minulle kasvaa kärsä"


Tähän viittaa otsikon pilkkupolle. Kevään tullessa papurikkopilkut tulee esiin!
Juoksutuksen jälkeen vuorossa oli hevosen ja varusteiden puunausta, nimittäin huomenissa tapahtuu jännittäviä asioita. Wermeroosa nimittäin osallistuu kansallisiin kouluratsastuskilpailuihin nuorten hevosten luokkaan Kaisan ratsastamana! Werme on luokan nuorimpia, ja osa saman luokan hevosista todennäköisesti jo paljon koulutuksellisesti Wermeä osaavampia, hyväksyttyä suoritusta sekä kokemustahan me kuitenkin tammalle haetaan.

Mitäs mieltä olette kuvanlaadusta, itse olen ihan myyty. Etenkin kameran käyttökokemus on ihan eriluokkaa kuin nykyinen Nikonin seniori-ikäinen kamerani kanssa. Kesää ja uutta kameraa odotellessa..

1 kommentti: