Sarjatulta ja innaria

Jihuu, tänään oli taas hopiloikki-päivä.

Koska seurakisoissa ollaan alettu käymään, katsottiin parhaaksi alkaa harjoittelemaan myös yhden laukan sarjaa. Ollaampahan sitten harjoiteltu sitäkin, ettei ensimmäinen kerta ole kisoissa. Ettei touhu kävisi liian yksitoikkoiseksi, otettiin mukaan tottakai myös kolmen esteen innari, jonka avulla W saisi lisää voimaa takapäähän ja nopeutta etujalkoihin hypyssä.

Aloitin ihan normaalsti verryttelyllä; Asetuksia, taivutuksia ja eteenratsastuksia. Ensin W oli vähän pohkeen takana ja jäykkä, mutta ensimmäisen laukkapätkän jälkeen tamma vaikutti jo oikein kivalta. Kun oli verrytelty riittämiin, käveltiin välissä jonka jälkeen aloitettiin työt.

Pakko taas vaan ihmetellä tuota tammaa. Kuinka se voi olla samaan aikaan kuuma ja tulinen sekä fiksusti käyttäytyvä pelkäämätön viilipytty. Kentän viereisissä tarhoissa hevoset rallittelivat ja pukittelivat hullunlailla, tuntui siltä, ettei Werme edes huomannut moista oheistoimintaa, se keskittyi vain olennaiseen; Töihin!

Aloitettiin sillä, että kerran tultiin sarja puomeina ravissa, jonka jälkeen muutaman kerran sama laukassa.

"Minä hurja esteheppa hyppään myös puomit!"

Kun puomeina homma toimi, nostettiin ensin vain ensimmäinen esteeksi, ja toinen oli edelleen puomina. W-tammalta tuntui homma luistavan hyvin, joten jo pian voitiin nostaa sarjan toinenkin osa esteeksi. Oppiipahan Werme ylihyppäämisestä pois, kun sarjalla ei vaan yksinkertaisesti mahdu tekemään jättihyppyjä ilman, että olisi seuraava esteen seassa. Eikä tässä mitän ongelmaa tuntunut olevankaan.

Pienten välikävelyiden jälkeen siirryttiin testailemaan innaria. Aloitettiin taas sillä, että mentiin ensin puomeina, jotta tamma pääsee hommasta jyvälle. Ja onneksi niin tehtiin. Ensimmäisellä kerralla kävi nimittäin näin:

"Mikäs tämä viritelmä oikein on..? Ja minne nämä jalat oikein kuuluu laittaa?"

"Ja venytyyyys! Huh, kovin leveän okserin ovat tähän rakentaneet!"

Ensimmäisellä kerralla Werme siis ratkaisi meidän rakennelman siten, että ensimmäisen puomin jälkeen tehtiin piiitkä loikka ja hypättiin kahden viimeisen puomin yli isolla loikalla. Hassu heppa!

Toisella kerralla Werme jo selkeästi tajusi, että edellinen tyyli ei tainnut olla se mitä haettiin, ja menikin uudestaan jo aivan kuten pitikin. Seuraavaksi nostettiin viimeinen esteeksi, ja kun se sujui, pian myös ensimmäinen oli esteenä ja enää välissä oli puomi. Tässäkään ei ollut ongelmia, ja saatiin nostaa myös keskimmäinen esteeksi. 

Pari kertaa Werme pääsi venähtämään ennen innaria eikä siis mahtunut väleihin ja pudotti. Korjattiin sekin kuitenkin hyvin, ja lopuksi tultiin vielä innari ja perään toisella pitkälläsivulla oleva yhden laukan sarja.

Turpa tötteröllä.

Loppuun vielä pätkä rentoa laukkaa, hyvät ravit ja hevonen eteen alas pyöreäksi. Tämän jälkeen käytiin vielä metsäpolulla loppukävelemässä. Ei hassumpaa, Wermellä ainakin oli kivaa!

Oivalluksia ja isoa hymyä!

Olen ihan poikki. Kokoajan tekisi mieli vain kääriytyä peiton alle ja nukkua. Ja paleleekin vielä, menispä talvi nopeasti, ja tekisi tilaa uudelle kesälle. Pitikin syntyä Suomeen, ja olla niin huono kielissä, ettei ole toivoakaan lähteä pidemmäksi aikaa ulkomaan lämpöön.

Kuitenkin keskiviikkona oli taas Kaisan tunti, ja meillä tuntui menevän paremmin kuin hyvin! Aloitettiin pääty-ympyrällä, jolla haettiin tahtia ja tasapainoa. Annettiin hevosen liikkua rennosti ja reippaasti eteen kohti tuntumaa. W-tamma aloitti ihan superisti! Alussa tehtiin myös kolmikaarista kiemurauraa (On muuten ihan supervaikeaa saada kiemurauralla tahti säilymään, kun "suora" aukenee, W pinkoo helposti!), muutaman toiston kautta Werme oli tosi hyvän oloinen, asettui ja taipui rehellisesti ja tahtikin säilyi yllättävän hyvin.

Verkattiin myös laukassa, ja taas pohkeesta kohti ohjaa. Voi hyvänen aika, kun tuolla tammalla on iso laukka. Voimaa ja säätövaraa odotellessa.. Kuitenkin laukassakin Werme oli rento ja tyytyväisen oloinen, eikä eteenpäinpyrkimystäkään puuttunut.

Voisiko mikään olla vielä paremmin tässä vaiheessa? Voi, kyllä voisi:

Taas tätä hevosenomistajuuden ihanuutta. Tai enhän minä edes hevosta omista, hevosetonkaan ei siis ole huoleton? Räntää tuli taivaan täydeltä, mukavaa tämä ratsastus, kun vähänväliä on silmässä jäätävä räntäklöntti. Werme ei kuitenkaan tuntunut räntäsateesta välittävän, se teki kiltisti pohkeenväistöjä ja keskiraveja, aivan kuten pyysinkin.

Nyt alkaa sivuttaisliikkeet Wermen kanssa onnistua hyvin, joskus aikaisemmin sivulle vievät avut tuntivat menevän todella kehnosti läpi, mutta nyt ei tuntunut olevan mitään ongelmaa. Puolipidäte, ulko-ohjan tuki ja sivulle vievä pohke, ja pohkeenväistö alkoi kuin taikaiskusta. Palkitsevaa ratsastusta, kun huomaa itsekin kehityksen.

Laukassa treenattiin samaa kuin viimeviikollakin. Tehtiin siis pitkän sivun alkuun voltti, jolta jatkettiin pitkälle sivulle loivalla kiemuralla. Ja tämä kaikki siis laukassa. Aloitettiin minulle vaikeampaan suuntaan, ja Kaisa sanoi minun selvästi miettineen vasenta kättäni ja sen paikkaa, kun muutos oli suuri viimeviikkoiseen verrattuna, jes! Itse tehtäväkin onnistui paljon paremmin kuin viimeksi. Lopuksi jäätiin vielä kumpaankin suuntaan pääty-ympyrälle, ja otettiin muutamat keskilaukat. Voin muuten kertoa, että tuosta hevosesta löytyy potkua. Voiko suomenhevosella edes olla tuollainen laukka, näköjään.

Voltilla. Heh, sisäohja muistuttaa kovasti pyykkinarua.

Laukkojen jälkeen säädeltiin vielä ravia, ohjeena oli saada hevonen isosta ravista iiihan hitaaseen raviin istunnalla. Tämä onnistui valtavan hyvin, Werme kun on kovin herkkä painolle. Kun hevonen rentoutui hitaassa ravissa, piti ratsastaa hevonen rennosti taas isoon raviin.

Näytän ihan laskuvarjolta tuo takki päällä..

Lopuksi otettiin vielä parit keskiravit, ja olen sitä mieltä, että Werme on ihan mahtava hevonen! Tänään vuorossa on kärryttelyä, Wermen mielenvirkistykseksi!

Wermeroosa rokkaa!

Jepjep, hetki sitten kotiuduttiin Mäntyharjun kisoista. Masentaa, että on syksy, vettä sataa ja ilman vaan kylmenee, hyi.

Mutta asiaan! Ilmoittauduttiin Wermen kanssa siis Mäntyharjun ratsastajien järjestämiin seuraestekisoihin. Pähkäiltiin luokkien 50-60cm ja 70cm väliltä, kumpaanko oltaisiin menossa. Päätettiin lopulta lähteä kokeilemaan tuota isompaa luokkaa, kun Werme on 60cm tehtävät suorittanut niin helposti ja mallikkaasti.

Tallilla odotti ihana yllätys, tallinpitäjä oli loimittanut Wermen, ettei se kastuisi ja likaantuisi ennen kisoja, ah tätä täysihoitapaikan ihanuutta. Harjailua, kiillotusta, vähän letitystäkin, ja pian W olikin jo edustuskunnossa. Enää vain loimi ja kuljetussuojat jalkaan, heppa kyytiin ja suunta kohti Mäntyharjua.

Kisapaikalla ei sinänsä ollut mitään kiirettä, koska starttasin vasta luokan viimeisenä. Ehdin siis hyvin tutustumaan rataan jne ja ottaa vasta sitten hevosen autosta.

Aloitin verryttelyn alkukävelyjen jälkeen hiittisuoralla, joka on aivan kilpakentän lähellä. Hiittisuoran pohja oli erittäin hyvässä kunnossa, joten kun kävelyä oli riittävästi, pystyin ensimmäiset ravi- ja laukkapätkät ottamaan jo siellä.

Werme oli ihan riemuidiootti, se oli kokoajan menossa. Ja hyvä niin. Suunniteltiin, että verryttelykentällä menisimme vain sen verran, että W on saanut onnistuneet hypyt kumpaankin suuntaan sekä pystylle, että okserille ja se saisi riittää. Radalla lähes kaikki tiet olivat pitkiä, ja säästeltiin Wermeltä verryttelyssä ylimääräisiä kilometrejä, jotta intoa ja jaksamusta riittäisi myös radalle.

Odotellaan verkkaan pääsyä, Wepa ottaa rennosti.

Vaikka Werme oli kovin rauhallinen, kun käveltiin ennen verkkaan pääsyä, niin voi hyvä tavaton, kun W näki verkkaesteet. "Ja minähän en kävele askeltakaan", tamma oli sitä mieltä, että nyt mennään eikä meinata. Koska oltiin verkattu jo jonkinverran valmiiksi, ei tarvinnut ottaa kuin pienet ravit, laukat ja sitten alettiinkin hyppäämään.

Werme oli verkassa ihan super, vaikkakin liioitteli hyppyjen koolla aika paljon. Ei ihmekkään jos väsähtää, kun kaikki hypyt on puoli metriä liian korkeita.

Kun vihdoin päästiin radalle, kävin varmuuden vuoksi näyttämässä Wermelle esteet, joille monen edellisen ratsukon rata oli katkennut. Eihän tammaa edes hirviöesteet kiinnostanut, se oli lähdössä töihin.

Ensimmäinen este, nyt tarkkana!

Hupsis, heti ekalta esteeltä oma paino oli hieman liikaa vasemmalla, joten väärällä laukalla tultiin alas. Ei siinä mitään, polle raviin ja oikean laukan nosto. Rata oli mielestäni kokonaisuudessaan ihan hyvä, tahti säilyi ihan hyvänä ja hypyt olivat helppoja paria huonompaa lähestymistä lukuunottamatta.

Perusradasta selvittiin ilman virhepisteitä, ja koska arvostelu oli 367.1, jatkoimme samoilla vauhdeilla toiseen vaiheeseen, joka sisälsi neljä estettä, ja niistäkin selvittiin virheittä. Halusin pelata varman päälle, ja tehdä hevoselle helppoja ratkaisuja, joten en ratsastanut aikaa, vaan hyvät ja helpot tiet. Radalla oli pituutta yli 500m pelkästään perusradalla, joten ei ihmekään, että tamma meinasi hyytyä loppua kohti. Silti W hoiti homman kotiin, ja sijoitukseksi tuli 7/23, oltiin siis ensimmäiset ei-sijoittuneet.

© Nina Kiljunen

© Nina Kiljunen

En ole yhtään pahoillani siitä, että hävittiin viimeiselle sijoittuneelle ajalla kaksi sekuntia, Werme oli ihan tykki ja teki kaiken kuten pyysinkin. Nyt tarvitaan vain lisää kuntoa ja voimaa, saa nähdä mikä tilanne on vuoden päästä.

Radan jälkeen kävelin hetken, jonka jälkeen kävin vielä loppuravailemassa hiittisuoralla. Ja eihän siinä voinut kuin hymyillä, tamma oli niin upea, pyöreänä, selkä ylhäällä, rentona reippaasti, mutta letkeästi eteenpäin. Olen sitä mieltä, että ratsuni on aikamoinen aarre.

Koulurääkkiä ratsastajalle

Huh! Keskiviikkona Kaisa piti minulle yksityistunnin, jossa löytyi taas epäkohtia omasta ratsastuksestani ja täydellisyys tuntuu olevan kauempana kuin koskaan. Huoh.

Aloitettiin perusasialla, asettamisella. Kuinka voi tuntua niin kovin vaikealta saada W asettumaan ja sisäpohkeen läpi ilman, että tamma lähtee kaahailemaan kuin Vermon takasuoralla. Toistojen, toistojen ja monien toistojen jälkeen tamma kuitenkin asettui rennosti kumpaankin suuntaan, ja tahtikin pysyi hallinnassa.

Meillä on ollut Wermen kanssa pienoisia paikallaanpysymisongelmia, mutta kun kesken tahtojen taistelun asetuksen suhteen päätin lyhentää jalustimia, tamma seisoi täysin paikallaan, kuin vanha opetusratsu konsanaan! Ihana W!

"Minä pieni Wermeroosa tässä vain olla möllöttelen kiltisti."

Heti asettelujen ja alkuverkkojen jälkeen aloitettiin laukassa työskentely, ja siinäkin aloitettiin sillä, että saataisiin sisäpohje läpi ja hevonen asettumaan ja liikkumaan eteenpäin rehellisesti. Nopeasti Werme antoikin periksi, ja tuntui melkoisen hyvältä ratsastaa.

Välikävelyiden jälkeen jatkettiin siten, että ensin pitkän sivun alkuun tehtiin suurehko voltti jonka jälkeen ratsastettiin loiva kiemuraura. Ja tämä kaikki siis laukassa. Tehtävän tarkoituksena oli saada hevonen sisäpohkeesta kohti ulko-ohjaa, ja tehtävän aikana ainakin tavoite saavutettiin.

Mutta voi luoja minun vasenta kättäni. Se seilailee missä sattuu, ja minun on vaikea pitää se paikallaan. Sainkin paljon noottia tästä asiasta, ja aion kyllä keskittyä siihen, että saisin sen korjattua.

Laukkojen jälkeen jatkettiin vielä eteenratsastuksilla, joissa Werme oli ihan best! W on tainnut keksiä, että etujalkoja voi heitellä letkeästi, ja askel todella piteni, eikä mennyt kamalaksi tikkaukseksi. Kyllä me vielä joskus ollaan hyviä!

Tänään vielä hepsulle säädöt kohdillee, ajattelin ratsastaa kevyesti. Huomenna tammalla saakin olla vapaapäivä, sunnuntaina sitten suunnataan Mäntyharjuun seuraestekisoihin, estekorkeutena 70cm. Saa nähdä miten menee!

Hyppy-loikka-koikka!

Tiistaina siis hypättiin, ja Werme oli ihan innoissaan!

Äiti ratsasti maanantaina, ja tiistaina oli sitten aika hypätä, joten minä kipusin satulaan. Rakenneltiin kentälle suhteutettu linja, yksittäinen pysty sekä yksi pysty höystettynä hirviöportilla.

Ainiin, tiedättekö sen tunteen, kun hevosella on niin silkkisen siloinen ja kiiltävä karva, kun tallin muut hevoset tiputtaa karvaa reippaalla vauhdilla? Wermellä on ollut siis viikonlopun yli ihottumaloimi (Heh, eikai olla hysteerisiä?). Ihottumaloimi siis meidän Helsingin reissun takia, Wermellä ei kuitenkaan ole koko ikänsä aikana ollut minkäänlaista taipumusta hangata kaulaansa tai häntäänsä normaalia enempää. Kun W:n isän puolella suvussa kuitenkin on kesäihottumaisia hevosia, ollaan me hoidettu ja varmisteltu, ettei kesäihottuma meidän hepsulle iske.

Kun vihdoin heppanen oli puunattu ratsastuskuntoon ja varusteetkin saatu niskaan, siirryttiin kentälle. Alkukäyntien kautta siirryttiin verryttelemään. Wermen ilme kirkastui heti, kun se huomasi kentällä olevat esteet, ja heti selkään noustuani se kiirehti oma-aloitteisesti tutkailemaan hirviöporttia lähempää. Taas voi vain ihmetellä tamman hassua tapaa kohdata oudot asiat. Tämähän on hirviöportti siksi, että osa tallin hevosista ei alkuun ole suostunut lähellekkään sitä kapistusta.

Alkuverkassa Werme oli äärimmäisen hyvä ratsastaa; Eteni pienestäkin merkistä, ja pienellä puolipidätteellä sen sai heti takaisin, wau! Hyppääminen me aloitettiin pienellä ristikolla, joka sijaisti lävistäjällä. Parin hypyn jälkeen hypättiin toista estettä vielä oikeassa kierroksessa, ja sitten alettiin töihin.

Huom! Pahoittelen todella huonoa kuvanlaatua, säädöt ei ollut ihan kohdillaan ja oli jo kovin hämärää, koittakaa kestää!

Verkkahyppyjen jälkeen mentiin suhteutettua linjaa neljällä laukalla. Alkuun W oli kovin innokas, mutta parin toiston ja rauhallisen ratsastuksen tuloksena hevonen meni linjan tasaisesti eikä epämääräisesti kiihdytellen.

Pian olikin aika ylittää hirviöportti. Ponteva laukka, hyvä lähestyminen ja pohkeet kiinni; Ei mitään ihmettelyjä Wermen puolelta, tamma ei edes kysynyt, että olenko aivan varmasti hyppäämässä tuon esteen yli. Jes, hyvällä tuurilla joskus tulevaisuudessa päästään tykittämään kenttääkin!

W zoomailee, mille esteelle ollaan menossa.

 Lopuksi hypättiin vielä lyhyttä rataa, jonka estekorkeus oli 70-80cm. Ensimmäiselle esteelle päästin hevosen venähtämään vähän turhan pitkäksi, joten puomi tuli alas. Päätettiin aloittaa alusta, ja siten että muistan ratsastaakin siellä selässä. Toisella kerralla rata sujuikin varsin mallikkaasti, yhtä huonoa ponnistuspaikkaa lukuunottamatta.

Perään enää pieni pätkä rentoa laukkaa, ja sitten loppuravit loppuravit (Joissa Werme oli aivan ihana!).  Pakko muuten kertoa, että Werme on ihan töissä, kun kannetaan puomeja. Se kulkee tärkeänä mukana, eikä alussakaan ihmetellyt, että miksi niitä tolppia ja puomeja oikein kannetaan yhdessä. Hassu heppa!

Perjantain heppailut + viikonloppua.

Perjantaina pistettiin poni ojennukseen, valmentajani ja Wermen ratsuttanut Kaisa kiipesi tamman selkään.

Werme on viimeaikoina ollut hetkittäin enemmänkin pohkeen takana, mutta aina sen on saanut liikkumaan, kun alusta asti muistaa olla napakka. Lisäksi se on hieman vastustellut tuntumaa,  ja sillekkin toivottiin nyt loppua.

Kaisa joutui neuvomaan Wermeä etenkin alussa aika paljon, että eteen on liikuttava heti, kun merkki annetaan ja puolipidätteetkin olisi kuunneltava ajallaan. Eteenratsastuksia, voltteja, ja paljon muita temppuja. "Pohkeen takana, vastustelee tuntumaa eikä kuuntele apuja" olivat Kaisan kommentit ratsastuksen jälkeen. Hups, pitänee alkaa taas ratsastaa toden teolla, eikä vaan tyytyä mummoraviin ja ajatella, että jos sitten seuraavalla kerralla ratsastan kunnolla. Ei tuo ratsastus mitään matkustelua ole, etenkään näin nuorella hevosella.

hieno W!

Kaisa onneksi puhui, että voisi jatkossa pitää joko kerran viikossa tuntia tai vastaavasti ratsuttaa. Tästä ei enää voi parantua!

Lauantai-aamuna olikin sitten aikainen herätys. Matka kohti Helsinkiä ja Hevoset stadikalla-tapahtumaa alkakoon! Perillä pikainen expo-alueen kierros, mitään muuta ei tarttunut mukaan, kuin synteettistä materiaalia olevat ohjat.

Esteratsastusta on aina yhtä mielenkiintoista katsoa. Mikä sen mukavampaa, kun arvostella ääneen kaikkien hevosten hienoudet ja heikkoudet ääneen (hehe, sori vaan vieressä istuneille!). Ja pakko vielä tähänkin on sanoa, että joukossa oli hevosia laidasta laitaan. Osa oli sellaisia, joiden selkään voisin vain unelmoida joskus pääseväni, kun taas osa oli ei-niin-silmää-miellyttäviä kenokauloineen ja huonoine laukkoineen, kuitenkin nämäkin yksilöt yllättivät hyppykapasiteetillaan.

Väliaikaohjelmaakin oli laidasta laitaan. Lauantaina lähdettiin jo hyvissä ajoin, joten en nähnyt illan viimeisiä ohjelmanumeroita. Positiivinen yllätys itselleni oli valjakkoajokisa, hevoset olivat kovin hienoja ja itse ohjelmanumero hauska, vaikkakaan julkkikset eivät olleet itselleni kovinkaan tuttuja. Suurin pettymys oli mielestäni lännenratsastusnäytös, jossa Vepsä istui hevosen selässä ja seltti, mitä videolla tapahtuu. Toisaalta sen kyllä ymmärtää, ettei pohja sovi reiningiin, kuitenkin olisin halunnut nähdä edes pätkän ravia tai jotakin.

Ja kaikkien haukkuma ruokapuoli; Itsehän olin niin pahis, että oli omat eväkset mukana, ja niitä mussutettiin sitten kun nälkä iski. Ei jonottamista, ei mattia kukkarossa.

Sunnuntaina, kun mitään en ollut varsinaisesti vielä itse ostanut, oli kierrettävä vielä expo-aluetta. Halusinhan minäkin viedä jotakin kotiin. Löysinkin ehkä maailman kevyimmät ja pehmoisimmat riimut, ja maailman söpöimmällä kuosillakin! Niistä sitten lisää vaikkapa myöhemmin.

Nyt suunta tallille, vuorossa on esteet. Tänään olisi ilmoittauduttava sunnuntaisiin estekisoihin, tämän päivän perusteella varmistutaan siitä, mihin luokkaan mennään.

Hurjan esteratsun uran toiset estekarkelot.

Tänään oltiin siis Relanderin ponitallilla seuraestekisoissa. Osallistujia oli suhteellisen vähän, mikä toisaalta teki kilpailuista mukavan nopeat ja jouhevat.

Nelivuotiaalla hevosellahan saa mennä vain yhden luokan, ja päätettiin varovaisesti ilmoittautua 60cm korkuiseen luokkaan, ettei vahingossakaan edetä liian nopeasti. Luokassa oli 25 osallistujaa, ja Wermen lähtövuoro oli yhdeksäntenä.

Verryttelyssä Werme oli ihan hyvän tuntuinen ratsastaa, ehkä vähän hidas pohkeelle. Kuitenkin teki kaiken kuten pyysinkin. Olen aina tottunut tekemään suhteellisen lyhyet verryttelyt kisoissa, kaikki askellajit läpi, jarrun ja kaasun testaus ja pari hyppyä kumpaankin suuntaan. En ymmärrä niitä jotka tekevät valehtelematta sen lähes 20 hyppyä verryttelyssä, kun rata (ja mahdollisesti toinenkin) on vielä ratsastamatta. Tapansa kullakin.

Rata oli suhteellisen vaikea, kun kuitenkin seuratason kisat kyseessä. Oli todella tiukkoja kaarteita ja hankalia lähestymisiä. Ratapiirros oli OK ja tutun valmentajan suunnittelema, mutta radan toteutus ei mielestäni ollut sellainen kuin olisi pitänyt.

Werme oli radalla aika veltto, mutta tuntui skarppaavan hyppyihin hyvin. Ei taas voi kun ihmetellä W:n käytöstä kisoissa. Radalla se ei ihmetellyt katsomoa, tuomarinpöytää, yleisöä saatika sitten esteitä. Werme oli siis selvästi tullut töihin.

Uusintaan asti päästiin! Minulla ei ollut aikomuksenakaan ratsastaa aikaa, vaan tehdä hyvät tiet ja hevoselle onnistunut kokemus. Yhdelle esteelle ajannuttiin vähän reunaan, kun laukan vaihtaminen ravin kautta venähti vähän suunniteltua pidemmälle. Loppuun asti kuitenkin päästiin tiputtamatta ainuttakaan estettä. Hieno W!

Hups, tähtys ei osunut ihan keskelle..

Hevoseen olen oikein tyytyväinen, mutta omassa ratsastuksessa olisi ollut parantamisen varaa. Mikäli olisin ollut tarkempi, ei vääriä/ristilaukkoja välttämättä olisi tullut, ja muutenkin meno olisi ollut vielä hieman siistimpää. Kuitenkin kaikenkaikkiaan suoritus oli ihan hyvä. Ja lopullinen sijoitus oli 5/25, ruusukehan sieltä sitten tuli! Pisteenä i:n päälle, tämä tyttö oli yhtä hymyä, rauhallisellakin ratsastuksella voi siis pärjätä.

"Nyt tarkkana, ensimmäinen ruusuke!"

Takana oli ruuhkaa,  kun ei haluttu länittää kunniakierroksella enää kuten muut.

♥

Hih, meidän ensimmäinen yhteinen ruusuke on nyt sitten ansaittu. Niin ja saatiin me palkintoharjakin, mutta ennenkaikkea olen tyytyväinen tuohon hevoseen!

Viimehetken säädöt sunnuntaille.

Eilen siis oli suunnitelmissa kevyttä keventelyä Wermen kanssa. Kaikki askellajit läpi, ja mennään vain sen aikaa, että sekä hevonen ja ratsastaja ovat tyytyväisiä.

Ensin kuitenkin halusin Wermestä muutamia patsastelukuvia. Äiti pääsi joutui olemaan hevosen kiinnipitäjä. Kuvauspaikaksi valittiin viereinen pelto, mutta eihän mieleeni juolahtanut se, että Wermen rotuominaisuudet pääsevät siellä valloilleen.

"Noh, noh, mitäs me nyt ollaan tekemässä?!"

Wermen rotuominaisuudella tälläkertaa meinaan sen mahtavaa ruokahalua. "Aina nälkä ja kokoajan jano". Oli niitä kuvia kuitenkin saatava, olinhan uhrannut kallista aikaani siihen, että saisin sen aina niin ärsyttävän pölykerroksen pois hevosesta.

Yritäppä sitten ottaa edustavia kuvia, kun hevonen näyttää tältä.

W oli sitä mieltä, että joko syödään, tai sitten ollaan turpa kohti taivasta. Eikä siinä vielä kaikki! Kun hevonen malttoi hetken olla paikallaa, oli kuvassa koiran pärstä, tassu tai hännänpää. Ja kun koiran saat poistettua kuvasta, on hevonen jo poistunut, eihän se kolmea sekuntia pidempää jaksa paikoillaan seistä.

"Mua ei kiinnostaaaa!"

"Ok, nyt mä skarppaan.."

"Mutta kun minulla on hirmuinen nälkä!"

"Joko saan sen namin, jooko!"

"Ai ei, no sitten minä jatkan syömistä."

Lyhyen kuvaussession jälkeen hevonen talliin, suojat ja satula messiin ja kentälle. Jo ohjia kerätessä tiesin, että Werme olisi hyvä ratsastaa, se oli heti kuulolla, ei yhtään pohkeen takana ja vaikutti tyytyväiseltä. Se ei ollut se sama hevonen, joka on muutamana aikaisempana ratsastuskertana ollut; Ei yrittänyt punkea lapa edellä pohjetta vasten, ei ollut pohkeen takana tai pukittanut laukannostossa. Werme ei kyseenalaistanut mitään apuja, vaan se teki kaiken juuri kuten pyysinkin.

Ja eilen tehtiin jotakin jonka olen kuvitellut olevan rakettitiedettä; Laukannosto ravista siten, että muoto säilyy. Laukannostot ovat olleet suhteellisen hankalia, välillä se nousee helpommin, ja joskus tuntuu olevat kovin vaikeaa. Kuitenkin muoto on lähes poikkeuksetta aina rikkoutunut. Eilen ollaan siis otettu Wermen kanssa iso edistysaskel. Wermen selkä pysyi ylhäällä, takajalat alla eikä nenä noussut taivaisiin. Ja laukka jatkuikin vielä hyvänä. Pienet asiat tekevät onnelliseksi!

Nälkä kuitenkin kasvaa syödessä, ja oli pakko kokeilla vielä käyntinostoa. Pieni pätkä avoa käynnissä, jonka avulla hevonen lyhyeksi pohkeen ja ohjan väliin, puolipidäte ja laukka-avut. Hups, itse könähdin ja nosto epäonnistui. Uusi yritys, ja korjasin oman virheeni. Ei ainuttakaan raviaskelta väliin, laukka nousi suoraan käynnistä! Jee, ehkä itsekin olen oppinut jotakin, mikä aikaisemmin on tuntunut hankalalta. Hevoselle isot taputukset ja kehumiset, päälle lyhyt loppuverkka ja se oli siinä.

Ihana Wermeroosa!

Sen tietää vain yksin suomalainen.

Tänäänhän on suomenhevosille omistettu päivä, siis tämä 6.9. Aivan mahtava rotu kyseessä, auttaneet Suomea pysymään omana valtionaan sodissa, kyntäneet peltoja, ja vetäneet raskaita tukkikuormia syvässäkin lumihangessa. 

Nykyään suomenhevonen on monipuolinen harraste- kuin kilpakaverikin. Se juoksee kilpaa, on usein peloton ja toimiva maastoratsu, hyppää esteet ja menee koulua. Ja talvisin vetää rekeä, ja usein on aina innokkaana lähdössä töihin. Mitä muuta voi hevoselta toivoa?

En nyt sen kummemmin ala höpöttelemään meidän tekemisistä, huomenna siitä sitten lisää! 

Tämän parivaljakon kaksijalkainen osapuoli

Olen flunssassa kotona, jo kuudetta päivää ja vielä olisi kolme sairaslomapäivää edessä. Tylsyyshän tässä iskee. Ja sunnuntaina olisi ne estekisatkin, lahjattomat treenaa vai mitä?

Mutta nyt asiaan! Ajattelin pähkäillä omaa ratsastustani, itseäni ratsastajana. Aloitin ratsastuksen viisivuotiaana, jos sitä talutustunneilla käyntiä voi ratsastukseksi sanoa. Kuitenkin. Kolmeentoista vuoteen on mahtunut monenlaisia hevosia, myös toinen erilaisempia valmentajia.

trak t. Mileedi II

Alunperin minut on neuvottu ratsastamaan ns. vanhanaikaisella tyylillä, missä esimerkiksi laukka nostettiin siirtämällä sisäpohje eteen ja ulkopohje taakse. Ja pääkopassa kaikuu vieläkin lause "Nyt Saara ne kantapäät alas!". Tämä oli pitkään ratsastustyylini, pienenä tomerana tyttönä pikkuponien kyydissä letit hulmuten.

Voitte vain kuvitella, mikä kulttuurishokki tuli, kun ensin valmentaja sanoikin, että laukka nostetaan vain sisäpohkeella. Mitä, eihän hevonen sitä voi ymmärtää, tarvitseehan se ulkopohkeenkin! Ja taas Saara opetteli uutta, ja nykyiseen tapaan nostaa laukka totuttiin yllättävän nopeasti, olinhan minä monta vuotta rutinoitunut nostamaan laukan toisella tavalla. Toinen asia, joka sai minut alussa ymmälleni, oli se, että kantapään nivelten ei pidäkään paukkua liitoksistaan, riittää kun jalustin on kevyesti päkijällä, kantapää vain hieman varpaita alempana.

Olen huomannut, että valmentajissa on erittäin suuria eroja (ylläri!). En väitä, että kukaan näistä olisi huono, päinvastoin; Toinen valmentaja keskittyy enemmän esimerkiksi ratsastajan asentoon, ryhtiin ja käsiin, kun toinen taas hevosen liikkumiseen istunnan kautta. Siten saankin monipuolisesti neuvoja eri asioihin, jotta yhteistyö Wermen kanssa sujuisi ja kehittyisi mahdollisimman hyvin.

fwb r. Quite A Lot "Jeppe"

Välillä itsestäni tuntuu, että ratsastukseni näyttää kamalalta. Tunnen, kuinka välillä istun ihan vinossa vinossa, jonka vuoksi en saa hevosta välttämättä väistätettyä toisessa suunnassa, luistan asioista ja teen ne helpoimman kautta tai jätän hankalia asioita tekemättä. Onneksi tätä varten valmentajat ovat; Kertomassa, että vika ei ole hevosessa vaan ratsastajassa. Siis yleensä.

Mielestäni omana heikkoutenani on kädet. Ei, minulla ei ole kova käsi, mutta kun apinareaktio iskee, kädet ovat kärppänä paikalla tekemässä omiaan. Ja ranteet.. Ne vääntyvät sisäänpäin, tuntuu, että niiden korjaaminen on mahdotonta. Ehkä vielä jonakin päivänä sekin onnistuu. On tänäkin päivänä hyviäkin hetkiä, ei kaikki ratsastus ihan penkin alle mene. Pitää vain valmentajani sanoin ajatella "Mitä enemmän haluaisit käyttää kättä, sitä enemmän pitää käyttää istuntaa".

Monien, siis todella monien valmentajien opissa käynti on auttanut minua tottakai paljon eteenpäin. Kuitenkin yksi erittäin mielenkiintoinen ja valaiseva kokemus oli käydä viimekeväänä ratsastussimulaattorissa. Etukäteen todellakin ajattelin, että nyt koittaa tuomio ja istuntani ristitään kamalaksi.

Simo-simulaattorin satulassa ja suupielessä sekä kyljissä on anturat, jotka kertovat kaikki ratsastajan liikkeet, miten paino jakautuu, kuinka käytät pohkeita ja onko tuntuma tasainen. Simo osasi kaikki askellajit, pysähdykset ja jopa laukanvaihtoja. Sitä piti itse ratsastaa, aivan kuten normaalillakin hevosella. Simulaattorin mukaan istuntani on hyvä, vaikkakin painoni on helposti hieman enemmän vasemmalla ja tosiaan väännän ranteitani sisäänpäin. Huokaus ja helpotus!

Itse olen sitä mieltä, ettei koskaan voi olla liian hyvä ratsastaja, aina on jotakin korjattavaa. Minulle on tärkeää, että hevonen olisi tyytyväinen ja liikkuisi rehellisesti koko selän läpi. Ja yritän olla häiritsemättä hevosta omalla istunnallani, aina se ei vain toteudu, ratsastus ei ole mikään helppo laji,