Wermeroosa rokkaa!

Jepjep, hetki sitten kotiuduttiin Mäntyharjun kisoista. Masentaa, että on syksy, vettä sataa ja ilman vaan kylmenee, hyi.

Mutta asiaan! Ilmoittauduttiin Wermen kanssa siis Mäntyharjun ratsastajien järjestämiin seuraestekisoihin. Pähkäiltiin luokkien 50-60cm ja 70cm väliltä, kumpaanko oltaisiin menossa. Päätettiin lopulta lähteä kokeilemaan tuota isompaa luokkaa, kun Werme on 60cm tehtävät suorittanut niin helposti ja mallikkaasti.

Tallilla odotti ihana yllätys, tallinpitäjä oli loimittanut Wermen, ettei se kastuisi ja likaantuisi ennen kisoja, ah tätä täysihoitapaikan ihanuutta. Harjailua, kiillotusta, vähän letitystäkin, ja pian W olikin jo edustuskunnossa. Enää vain loimi ja kuljetussuojat jalkaan, heppa kyytiin ja suunta kohti Mäntyharjua.

Kisapaikalla ei sinänsä ollut mitään kiirettä, koska starttasin vasta luokan viimeisenä. Ehdin siis hyvin tutustumaan rataan jne ja ottaa vasta sitten hevosen autosta.

Aloitin verryttelyn alkukävelyjen jälkeen hiittisuoralla, joka on aivan kilpakentän lähellä. Hiittisuoran pohja oli erittäin hyvässä kunnossa, joten kun kävelyä oli riittävästi, pystyin ensimmäiset ravi- ja laukkapätkät ottamaan jo siellä.

Werme oli ihan riemuidiootti, se oli kokoajan menossa. Ja hyvä niin. Suunniteltiin, että verryttelykentällä menisimme vain sen verran, että W on saanut onnistuneet hypyt kumpaankin suuntaan sekä pystylle, että okserille ja se saisi riittää. Radalla lähes kaikki tiet olivat pitkiä, ja säästeltiin Wermeltä verryttelyssä ylimääräisiä kilometrejä, jotta intoa ja jaksamusta riittäisi myös radalle.

Odotellaan verkkaan pääsyä, Wepa ottaa rennosti.

Vaikka Werme oli kovin rauhallinen, kun käveltiin ennen verkkaan pääsyä, niin voi hyvä tavaton, kun W näki verkkaesteet. "Ja minähän en kävele askeltakaan", tamma oli sitä mieltä, että nyt mennään eikä meinata. Koska oltiin verkattu jo jonkinverran valmiiksi, ei tarvinnut ottaa kuin pienet ravit, laukat ja sitten alettiinkin hyppäämään.

Werme oli verkassa ihan super, vaikkakin liioitteli hyppyjen koolla aika paljon. Ei ihmekkään jos väsähtää, kun kaikki hypyt on puoli metriä liian korkeita.

Kun vihdoin päästiin radalle, kävin varmuuden vuoksi näyttämässä Wermelle esteet, joille monen edellisen ratsukon rata oli katkennut. Eihän tammaa edes hirviöesteet kiinnostanut, se oli lähdössä töihin.

Ensimmäinen este, nyt tarkkana!

Hupsis, heti ekalta esteeltä oma paino oli hieman liikaa vasemmalla, joten väärällä laukalla tultiin alas. Ei siinä mitään, polle raviin ja oikean laukan nosto. Rata oli mielestäni kokonaisuudessaan ihan hyvä, tahti säilyi ihan hyvänä ja hypyt olivat helppoja paria huonompaa lähestymistä lukuunottamatta.

Perusradasta selvittiin ilman virhepisteitä, ja koska arvostelu oli 367.1, jatkoimme samoilla vauhdeilla toiseen vaiheeseen, joka sisälsi neljä estettä, ja niistäkin selvittiin virheittä. Halusin pelata varman päälle, ja tehdä hevoselle helppoja ratkaisuja, joten en ratsastanut aikaa, vaan hyvät ja helpot tiet. Radalla oli pituutta yli 500m pelkästään perusradalla, joten ei ihmekään, että tamma meinasi hyytyä loppua kohti. Silti W hoiti homman kotiin, ja sijoitukseksi tuli 7/23, oltiin siis ensimmäiset ei-sijoittuneet.

© Nina Kiljunen

© Nina Kiljunen

En ole yhtään pahoillani siitä, että hävittiin viimeiselle sijoittuneelle ajalla kaksi sekuntia, Werme oli ihan tykki ja teki kaiken kuten pyysinkin. Nyt tarvitaan vain lisää kuntoa ja voimaa, saa nähdä mikä tilanne on vuoden päästä.

Radan jälkeen kävelin hetken, jonka jälkeen kävin vielä loppuravailemassa hiittisuoralla. Ja eihän siinä voinut kuin hymyillä, tamma oli niin upea, pyöreänä, selkä ylhäällä, rentona reippaasti, mutta letkeästi eteenpäin. Olen sitä mieltä, että ratsuni on aikamoinen aarre.