tiistai 13. elokuuta 2013

Kaikkea muuta paitsi heppailua.

Huoh. Koulu alkoi maanantaina, eikä jaksais kiinnostaa yhtään, kuitenkin on pakko yrittää tsempata, että sais tuolta ihan siedettävät paperit, ensi keväänä olisi tarkoitus valmistua.

Koululla on siis asuntola, jossa minullakin on oma huone, helpottaa kummasti aamuja, kun herää 15min ennen koulun alkua, kipittää valmiille aamupalalle ja sit kouluun. Helpommaksi ei voisi enää tehdä tätä kouluun siirtymistä. Huomenissa lähdetään eräjormailemaan metsän keskelle pitämään tutustumisleiriä uusille oppilaille, joten minua on tänne turha sieltä odotella ennen torstaita tai perjantaita.

Postauksia ei ole muutamaan päivään tullut (pahoittelut!), mutta kovin on ollut kiireitä. Ja heti alkuun pahoittelut myös siitä, ettei kamera ole ollut mukana tallilla, saatte tyytyä vanhempiin kuviin.

Keväällä 2013
Sunnuntaina ja tänään kävin ratsastamassa Wermellä, sunnuntaina Werme oli oikein mukava. Ette ikinä arvaa, mitä harjoiteltiin Wermen kanssa silloin! Laukanvaihtoja, kyllä! Muuten ihan perusratsastusta, siirtymisiä, asetteluja ja taivutuksia, mutta laukassa päätettiin repäistä ja testailla kuinka tamma hoksaa laukanvaihdot. Esteen päällähän se osaa vaihtaa, ja on se muutamaan otteeseen ihan sileälläkin vaihtanut laukan, tosin ei avusta, vaan omasta halustaan, se kuitenkin kykenee siihen!

Laitettiin siis puomi leveyshalkaisijalle, ja mentiin ympyräkahdeksikkoa, puomi oli siis "risteyskohdassa". Pari ensimmäistä kertaa puomilla ei tapahtunut mitään, mutta kun tamma hoksasi, mitä haettiin, se oli ihan liekeissä. Vaihdot tuli ihan lentäen. Mitenköhän pitkälle Wermen kanssa vielä päästään, jos se vaan pysyy ehjänä.



Tänään puolestaan ei ollut hyvä päivä. Kenttä oli kovin kurainen, eikä Werme tuntunut normaalilta, ehkä kuraisuus teki sen, mutta se ei halunnut liikkua. Mitä sitä suotta kiusata hevosta, joka normaalisti liikkuu innoissaan ja tekisi töitä vaikka maailman tappiin saakka. Pelkäsin kuitenkin hevosen olevan kipeä, joten kävin vielä maastossa hiekkatiellä ravaamassa ja laukkaamassa, ja siellä se oli oma iloinen itsensä. Ei se vaan ennen ole kuraisesta kentästä välittänyt, ehkä tämä oli jokin poikkeus. Tarkistin vielä varmuuden vuoksi ratsastuksen jälkeen hevosen jalat uudestaan, sekä tunnustelin, aristaako se selkäänsä; Ei mitään.

Tänään Werme olisi viettänyt päivänsä mielummin näin.
Seuraavalla kerralla näkee, onko tamma normaali, toivotaan niin. Sinne Werme jäi vielä tyytyväisenä tarhailemaan.

Seuraavan kerran olisi tarkoitus ratsastaa torstaina, kun valmentajani tulee pitämään minulle tuntia! En malta odottaa, Werme ylittää siellä aina itsensä! Postausta siis torstain jälkeen luvassa ;)

1 kommentti:

  1. Liityin lukijaksi ja jään innolla odottamaan kehitystänne :) Itselläni on 5-vuotias suokkiruuna Hermelistä, siitä olisi tarkoitus tulla kouluheppa (tosin hyppääkin hyvin). Luin tuota Wermen esittelysivua hymyillen, tunnistin todella paljon samoja piirteitä siinä entä omassani :)

    VastaaPoista