lauantai 24. elokuuta 2013

Werme roosana

Heh, olempas vitsikäs otsikon kanssa. Kuinka väsynyt ihminen voikaan olla, töitä töiden perään, välissä hetki unta ja taas töihin, jonka jälkeen vielä tallille.

Tänään kuitenkin oli Kaisan kouluvalmennus, tai no yksityistunti, kun valmentaja vihdoin tuli tälle alueelle käymään. Tykkään kovasti Kaisan opetuksesta, hevonen on aina ehkäpä upeimmillaan itse ratsastettuna tällöin.

Aloitettiin ihan perusjutuilla, sehän on kaiken A ja O. Kuinka vaikeaa voi olla pelkkä hevosen asettaminen, kun lähtee näinkin pikkujuttuja korjailemaan. Itsellenihän tuntui olevan kovin vaikeaa asettaa hevosta oikeassa kierroksessa sopivasti ja tasaisesti kokoajan ympyrällä, kun taas vasemmassa asetusta oli hetkittäin liikaakin. Ratsastus taitaa olla laji jossa ei ikinä ole riittävän hyvä.


Koska huomenna on ne seurakoulukisat, harjoiteltiin (hehe, tosi ajoissa taas!) pätkiä radalta. Kolmikaarista kiemurauraa, pysähdyksiä ja temponlisäyksiä. Tehtävää hankaloitti vielä se, että yritän vannoutuneena esteratsastajanakin opetella koulusatulaa käyttäessä pitää koulujalustimet koulujalustimina, mikä jo itsessään on minulle hankalaa. Enköhän minäkin opi..

Temponlisäysten harjoittelu aloitettiin siten, että pitkälläsivulla tehtiin avotaivutusta, keskellä voltti jonka jälkeen pitkänsivun loppuun temponlisäys. Alussa lähdettiin taas juoksemaan, mutta toistojen ja pienten muutosten kautta Werme reagoi apuihin oikein, ja lisäsi oikein mukavasti.

Ympyrältä eteen.
Vinhaa vauhtia!
Kun temponlisäykset sujuivat lyhyellä pätkällä, siirryttiin tekemään koko pitkäsivu temponlisäystä. Niistäkin suoriuduttiin ihan mallikkaasti. 

Lopuksi mentiin vielä huomisten kisojen kouluohjelma. Pakko myöntää, etten itse edes ollut opetellut sitä, kentän laidalta radan opetelleet huutelivat mitä täytyy tehdä. Lahjattomat treenaa, vai miten se menikään? Radalla tamma alkoi selvästi jo väsähtää, joten ei ehkä ollut parhaimmillaan. Kuitenkin radallakin oli hyviä pätkiä, ja niihinkin pitää olla tyytyväinen. 

Jännittää huominen, kun kouluradalla tehtävät tulevat peräjälkeen todella nopeasti, ehditäänkö tekemään kaikki ajallaan vai ajellaanko vain ympäri rataa hysteerisinä. Toivottavasti tuo ensimmäinen vaihtoehto on lähempänä huomisen suoritusta.


Ei se aina niin vakavaa ole!

1 kommentti:

  1. Tosi kivan olonen suokki ja blogi on hieno. :) Banneri on ihana ja kuvat hyvälaatuisia, isoja ja ihanan värikkäitä! Tekstikin on kivaa luettavaa. Sait uuden lukijan! :)

    http://therousku.blogspot.fi

    VastaaPoista