Wermen matka varsasta isojen heppojen elämään, osa 2

Ensimmäisessä osassa kerroin Wermen ajasta kesävarsana ja siitä aina ajokoulutukseen asti. Nyt seuraa jatkoa.

Wermellä siis ajettiin paljon, haluttiin hevoselle voimaa ja lihasta, ennenkuin edes vilkaistaisiin satulaan päin. Samalla mielessä oli tehdä hevosesta hieno, näyttelyjäkin ajatellen. Wermen kanssa ollaan käyty alusta asti ahkerasti näyttelyissä. Välillä ollaan käyttäydytty mallikkaasti, kun joskus ollaan vedetty ihan överiksi. "Onko tuo orivarsa", kuului useammankin hevosihmisen suusta tamman huudellessa ja tanssahdellessa kaula kaarella.

Ei kertaakaan pärjätty erityisen hyvin, kuitenkin aina oma on ollut se kaunein ja ihanin, katsellaan maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi ja jatketaan elämää. Eihän se näyttelymenestys kertoisi, millainen käyttöhevonen siitä vielä tulisi.

Jossakin kaukaisuudessa siinsi 4-vuotiaiden suomenhevosten laatuarvostelut, joten oli aloitettava treenaamaan myös irtohypytystä. Alussa Werme hyppäsi kyllä esteet, mutta hevosen kiinnisaaminen oli mahdottoman vaikeaa, kun ei sitä tuntunut edes kaurakippo kiinnostavan, sen mielestä oli paljon mukavampaa juoksennella pukkilaukkaa edestakaisin. Werme kuitenkin hyppäsi hyvin ja ihmettelemättä, ja itse odotin hullunkiilto silmissä, että pääsee hyppäämään selästä käsin.

Jatkettiin näyttelyissä käyntiä ja ajettiin paljon, kuitenkin alettiin jo miettiä Wermen ratsukoulutusta. Kenties joku ammattiratsuttaja? Lopulta varattiin jo ratsuttajalta paikka keväälle 2012, kun Werme olisi kolmivuotias. Aika kului, ja kotona totutimme Wermen jo satulaan ja ratsastajan painoon. Tamma ihmetteli selässä keikkuvaa ratsastajaa aluksi, mutta hyväksyi tilanteen heti, ja pian se oli Wermelle jo ihan arkinen asia.

Minä ensimmäistä kertaa Wermen selässä, joulukuussa 2011

Vuodenvaihteen jälkeen aloimme käydä maastoilemassa Wermen kanssa, toki meillä oli turvahevonen matkassa. Olihan Werme tottunut liikenteeseen, eikä tuntunut ratsastajastakaan välittävän. Alussa mentiin todella kevyesti ja lyhyitä lenkkejä, ettei tamma rasittuisi liikaa, eihän me aarrettamme haluaisi pilata.

Ajan kuluessa rasitusta lisättiin vähitellen enemmän, maastossakin otettiin lopulta jo pieniä ravi- ja laukkapätkiä. Emmehän me mitään ratsuttajia ole, mutta tamma siirtyi raviin ja nosti laukat ääniavuillakin, joten ei haitannut, ettei se vielä ymmärtänyt pohjeapujakaan.

Tunne on sanoinkuvailematon, kun ratsastaa ensimmäisiä kertoja hevosella, jonka kasvamista on seurannut alusta asti.

Hieman ennen sitä, kun Wermen olisi ollut aika lähteä ratsutukseen, tuli tieto, ettei ratsuttaja otakaan hevosta koulutettavaksi itselleen. Paniikkihan siinä oli iskeä, hetken olimme jo huolissamme, mistä löytyisi hyvä ratsuttaja joka saisi hevosesta toimivan ja järkevän. Ratsuttaja kuitenkin löytyi, eikä parempaa olisi voinutkaan toivoa. Werme oli ratsutuksessa suhteellisen vähän aikaa, ja oppi perusasiat, kuten pohkeet, kääntävät avut jne.

Kun itse kiipesin Wermen selkään ensimmäistä kertaa ratsutuksen jälkeen, oli häkeltynyt. Pari kuukautta sitten tamma kääntyi suoralla rungolla, pää pystyssä, eikä ymmärtänyt pohkeita ja nyt se oli notkea ja ymmärsi pohkeet todella hyvin. Lisäksi ratsuttaja opetti Wermelle juoksutuksen, nykyään tamma siis toimi siinäkin hyvin.

Ensimmäisiä ratsastuksia ratsukoulutuksen jälkeen.

Olihan tamma vielä kovin voimaton, mutta toimi hyvin. Laukan oli oltava todella reipasta, että Werme jaksoi pyörittää sitä. Muutenkin ratsastukset kestivät tällöin 15-20min, ja hevonen oli siitäkin ihan puhki. Mikähän tilanne olisi ollut, mikäli Wepaa ei olisi ajettu paljon ennen ratsuttamista.

Luuletteko, että tässä vaiheessa tamma olisi jo aikuistunut ja rauhoittunut? Ei suinkaan, sama temperamentti ja eloisa hevonen, kuin aiemminkin. Ihmisille se ei enää uhitellut samalla tavalla, mutta sai sitä käsitellessä silti valppaana olla, ei sitä koskaan tiedä mitä nuori hevonen saa päähänsä.

Werme osaa ottaa ilon irti!

Ratsastettiin alussa Wermellä maksimissaan pari kertaa viikossa, muuten ajettiin, ja paljon oli annettava myös vapaata, jotta hevonen saa kasvaakin rauhassa eikä kyllästy työntekoon. Pikkuhiljaa ratsastuksen kestoa pidennettiin ja pidennettiin, sitä mukaa kun hevosen kunto kasvoi ja aika kului. Kääntyvyys ei ollut mikään paras vielä tällöin, hyvä ettei tullut riemunkiljahduksia, kun pystyi laukkaamaan pääty-ympyrän ilman että homma leviää käsiin. Piti kuitenkin ymmärtää, ettei nuori hevonen voi parempaan vielä pystyäkään.

Aika kului ja pian koittikin päivä, jota olin odottanut jo yli kolme vuotta - pääsin hyppäämään! Itselleni oli kunnia olla ensimmäinen joka Wermellä hyppää, viedä hevosen esteneitsyys ( :D hehe ). Laitettiin kummallekkin pitkällesivulle pienenpienet esteet, hyvällä tuurilla 40cm. Ensin toki mentiin puomina, ja kun ne sujui, nostettiin ne esteiksi. Lähestyttiin laukassa, ja hopsista vaan, se oltiin ylitetty. Tultiin uudestaan ja taas meni yli. Isot taputukset hevoselle ja loppuverkka, tämä oli tässä. Olin ehkä onnellisin ikinä, vastahan tämä pieni ruunikko hevonen oli kesävarsa ja nyt sillä jo hypätään.

Jatkettiin sitä, että mentiin pari-kolme kertaa viikossa ratsain, ja kokoajan opittiin puolin ja toisin paljon uutta. Nuoren hevosen ratsastaminen vaatii huomiota kokoajan, kun itse olin tottunut ratsastamaan kilpahevosella joka toimi kuin ajatus. Wermelle pitää neuvoa jokainen askel, tai Werme päättää miten tehdään, ja se tarkoittaa reippaasti eteen.

Näin Wermelle tehtiin voimaa talvella 2012 ja sekä hevonen, että ratsastaja nauttivat!

Kun muut hevoset oli myyty, jäi Wermelle paljon aikaa, ja sen kanssa tehtiinkin paljon, lepoa unohtamatta. En ole katunut päivääkään, että luovuin kilpahevosesta, jolla olisi päässyt kansalliselle tasolle asti. Tämä on jotenkin uutta ja ihanaa. Kevät tuli, ja treenattiin kovaa vauhtia lähestyviin laatuarvostelukarsintoihin. Treenattiin siis sekä koulua, että irtohypytystä.

Tässä ei enää olla virkkuukoukkuja, ollaan otettu takajalatkin tallista mukaan :)

Muutamaa päivää ennen karsintoja.

Koitti päivä, jolloin matkasimme Harjuun näyttämään, olisiko hevosesta laatuarvostelujen finaaliin. Irtohypytys sujui oikein mallikkaasti, päästiim maksimikorkeuteen asti, ja papereissa lukikin, että kapasiteettia on paljon.

Myös hevosen esittäminen ratsain menu hyvin, hevonen oli tasainen ja teki kaiken mitä pyydettiin. Startattiin vaikeassa paikassa, heti kolmantena. Vaikka Werme oli hieno, ei pisteet riittänyt jatkoon, sijoituttiin kokonaistuloksissa seitsemänneksi, ja viisi pääsi finaaliin. No, ei siinä mitään, kaikessa rauhassa kotiin heppailuita jatkamaan, ja pian Werme lähtisikin Savonlinnaan laitumelle.

Tällä tasolla Werme on nyt, ja tästä on hyvä jatkaa. Teen todennäköisesti joskus myöhemmin oman postauksen meidän kehityksestä esteillä.